sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Minna Rytisalo - Lempi


Edeltävä aika: hiljaiset illat. Isä paikkaamassa verkkoja, selaamassa sanomalehteä, uutisissa virallinen sävy. Kaapista kumpikin vuorollaan hakemassa voitaleipää, maitoa kupista jota ei usein pesty. Seinäkello tikitti. Näin miten isä oli kuin porraspäähän kesken tuuletuksen unohtunut matto, pöydälle puukko, likoava lakanapyykki, aina vähän hämillään ja väärässä paikassa. Niin kiinni voi toisessa ihmisessä olla, niin hukassa ilman toista. Näin sen mutten tajunnut, että se on sitä. Nyt tunnistan sen ja ymmärrän. (Lempi s. 42)


Koko mennyt alkuvuosi on ollut lukemisen suhteen todella hiljaista aikaa. Viimeisen kahden kuukauden aikana lähes kuollutta. Tähän tilanteeseen tipahtaa postilaatikkoon Lempi, joka ottaa kädestä kiinni ja johdattaa lukijansa vaivatta sivuiltaan virtaavan tarinan maailmaan.

Lumoudun ja uteliaana seuraan Lempiä herpaantumatta hamaan loppuun saakka. Lempin tarina on rakennettu taiten kolmen kertojan ja kolmen erilaisen näkökulman varaan ja sen jännite kantaa viimeisille sivuille saakka. Kirjan kieli on kaunista ja jokaisella kertojalla on oma, tunnistettava äänensä. Kielellisesti Lempissä kohtaavat runollinen lempeys ja arjen rosoisuus ja yhdessä ne tekevät tarinasta uskottavan ja helpon lukea. Tiesin, että Rytisalo osaa kirjoittaa lumoavasti, olenhan seurannut hänen blogiaan (nyt jo lopettanutta) vuosia, mutta kyllä hänen kirjaillinen esikoisensa silti löi minut ällikälle taituruutensa ansiosta.

En yleensä pyydä arvostelukappaleita, mutta Lempin (joka virallisesti ilmestyy viikolla 30) halusin päästä lukemaan mahdollisimman nopeasti ja niinpä kinusin kustantajalta ennakkokappaletta, jonka Gummerus ystävällisesti ja nopeasti lähettikin (Kiitos siitä!). Pyydetty arvostelukappale tarkoittaa (ainakin minulle) velvoitetta lukea ja kirjoittaa kirjasta ja jos kirja ei miellytäkään niin molemmat tuntuvat tervanjuonnilta. Lempin kohdalla sekä ennakkotiedot Lapin sodan aikaiseen maailmaan sijoittuvasta tarinasta että usko esikoiskirjailijan kykyihin saivat minut vakuutetuiksi siitä, että kirjaan kannattaa tutustua ja siitä voi uskottavasti kirjoittaa. Olen tavannut kirjailijan muutamia kertoja ja olemme fb-kavereita, mutta vannon ja vakuutan, että ihastukseni ei johdu näistä seikoista, vaan ainoastaan siitä, että Lempi on upea romaani ja sen arvoa nostaa vielä se, että se lopetti hienolla tavalla kirjallisesti kuivan kauteni ja antoi uskoa siihen, että minussakin vielä lukija piilee.

Jos nyt jotain kritisoitavaa haluaa kirjasta etsiä, niin ehkä jonkinlainen viimeistelemättömyys varsinkin kolmannen ja viimeisen kertojan kohdalla paistaa välillä läpi ja muutamia epäloogisuuksia (tosin hyvin mitättömiä sellaisia) on tarinaan päässyt pujahtamaan. Kirja on syntynyt nopeasti: alle vuodessa kirjoittajan joutohetkenään päässään kehittelemä tarina on vangittu kansien väliin ja välitetty lukijoiden luettavaksi. Nopea aikataulu saattaa selittää hienoisen viimeistelemättömyyden tunteen. Toinen pieni valituksen aihe on kirjan kansi, joka houkuttelevuudessaan ei ole kovin onnistunut.

En halua lähteä Lempin tarinaa sen enempää avaamaan vaan kehotan kaikkia tutustumaan siihen itse heti kun kirja ilmestyy. Takaan, että kannattaa!

Kustantajalle vielä pieni erityismaininta hyvien esikoiskirjailijoiden bongaamisesta ja lanseeraamisesta. Rytisalon romaania lukiessa tuli paikoin mieleen Anni Kytömäen upea romaani Kultarinta. Hyvässä seurassa Lempi on.

5 kommenttia:

  1. Minua Lempi järisytti niin pohjia myöten, etten ole osannut keskittyä kunnolla oikein mihinkään sen lukemisen jälkeen. Upea kirja <3

    Yhdyn kustantajan suuntaan annettuun erityismainintaan, Gummeruksella on selvästi hyvin kehittynyt esikoistutka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, Lempi on kyllä hieno ja tunnistan fiiliksesi. Järisyttävän kirjan jälkeen on vaikea keskittyä uuteen kirjaan.

      Poista
  2. Kyllä, kannattaa. Lempi on hieno ja vahva esikoisromaani. Olen myös samaa mieltä kuin Maija ja sinä: Gummerukselta on tullut upeita kotimaisia romaaneja, Rytisalo, Rauhala, Kytömäkin.

    Että on tällaista kirjallisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tällainen kirjallisuus palauttaa uskon myös omaan lukijuuteen. On juhlaa, kun lukeminen sujuu ja haluaa vain ahmia kirjaa.

      Poista
  3. Yhtä ihastunut olen minäkin, vaikka aika ja miljöö ei etukäteen kiinnostanutkaan. Mutta nuo ihmiset, varsinkin Elli Sisko, ihan riipivän hienoa kuvausta naisten tunteista!

    Minäkin ihmettelin vähän tuota kantta. Se on kyllä jotenkin hieno ja uudenlainen, mutta kauhean pliisu kun vertaa romaanin vahvaan sisältöön.

    VastaaPoista