perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tavallisuuden aave Q-teatterissa

Kuva Q-teatterin sivulta
Helsingin Sanomissa ilmestyi 21.2. kritiikki Q-teatterin uutuudesta, Saara Turusen käsikirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä Tavallisuuden aave - kuvia kotimaasta . Luin kritiikin ja siltäistumalta tiesin, että näytelmä on nähtävä. Pari kertaa aiemmin Q-teatterin näytelmien kohdalla olen ollut myöhässä ja jäänyt ilman lippuja, joten päätin heti seuraavan arkipäivänä hankkia piletit Tavallisuuden aaveeseen. Ja hyvä, että päätin, sillä ne olivat taas käyneet kaupaksi ennätysvauhtia.

Tänään oli sitten teatteri-ilta. Vähän jännitti, miten pysyn hereillä, sillä olin herännyt ennen kuutta ja takana oli melko hektinen työpäivä vappujuhlineen. Onneksi näytelmä oli kuitenkin niin hyvä, että mitään vireysongelmia ei ollut ja jaksoin mainiosti koko yksinäytöksisen esityksen kestoltaan  1tunti 45 minuuttia.

En nyt tässä aio analysoida (en edes osaisi) esitystä mitenkään erityisesti, halutti vaan kertoa, että Q-teatterissa tehdään tällä hetkellä todennäköisesti Suomen parasta teatteria. Tavallisuuden aave on pysäyttävä tutkielma suomalaisuudesta ja halusta olla vain "tavallinen". Vaikka näytelmä lavastuksellisesti (lavastus Milja Ahon) liikkuu 1980-luvun maisemassa, niin sen teemat ovat yhtä lailla ajankohtaisia tänä päivänä. Vastinparit tavallinen-erilainen, normaali-epänormaali, tuttu-tuntematon tulivat näkyviksi monelta eri kantilta ja tulkinnat ravisuttelivat katsojien tunteita naurusta liikutukseen, eikä itkukaan ollut kaukana. Näytelmän vaikutusta syvensi musiikki, joka oli tärkeässä roolissa tunnelman luomisessa.

Näytelmä ei ole perinteinen juonivetoinen draama vaan fragmentaarinen kuvakudos suomalaisuudesta ja halusta olla tavallinen, "ihan normaali". Listaan alle kolme suosikkikohtaustani näytelmästä:

1. Nuorison kankea illanvietto päättyy kavereiden lähdettyä Laura Birnin huikeaan, mutta yksinäisyydessään riipaisevaan diskotanssiin. Minulle Birn on enemmän tuttu valkokankaalta, mutta kyllä hän on loistava myös lavalla.
2. Elina Knihtilän esittämä perheenäiti valmistaa pieteetillä joulua, jossa tonttulakin asennollakin on väliä. Muu perhe ei kuitenkaan vastaa äidin unelmia täydellisestä joulusta, vaan tuijottaa intensiivisesti telkkaria. Jotenkin etäisesti tunnistin vuosien takaisen itseni tuosta kuvasta ja se riipaisi syvältä. Knihtilä on ollut jo useita vuosia ehdoton suosikkini (aviomiehensä Tommi Korpelan ohella) suomalaisista näyttelijöistä eikä hän pettänyt nytkään.
3. Näytelmän loppu on huikea visuaalisuudessaan ja koskettavuudessaan. Oi, miksi emme sano niitä kauniita sanoja eläville, vaan vasta kuolleille.

Birnin ja Knihtilän lisäksi lavalla loistivat herrat Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen. Erityisesti Rajahalme sai minusta fanin ilmeikkäillä kasvoillaan ja Rauli Badding Somerjoki-lookillaan.

Suosittelisin, että menkää katsomaan näytelmä, jos ette ole vielä nähneet, mutta ikävä lippuja ei taida olla enää saatavilla. Toki aina kannattaa kysyä, jos jotain on kuitenkin ilmaantunut.

6 kommenttia:

  1. Sain lipun toukokuulle ihan viimeisiin näytöksiin, koska odotin päivän pitempään kuin sinä.
    Olen odottavalla mielellä. Sinun postauskesi vahvistaa sen, että kannattaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hienoa, että kuitenkin sait lipun. Toivottavasti sitten postaat näkemästäsi ja kokemastasi.

      Poista
  2. Tavallisuuden aave oli ehdottoman vaikuttava ja olen samaa mieltä kanssasi, Q:ssa tehdään loistavaa teatteria. Kaikista siellä viime vuosina näkemistäni näytelmistä en ole välttämättä pitänyt sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ne kaikki ovat saaneet keskustelemaan ja ajattelemaan. Tässä pidin erityisesti siitä, että näin pitkästä aikaa Knihtilän lavalla, vaikutuin tavallasi Birnin diskotanssista ja ilahduin uusista mieskasvoista lavalla, Nikkilästä ja Heikkisestä toivottavasti kuullaan vielä paljon ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, on hienoa että taide puhuttaa ja saa ajattelemaan. Se on yksi taiteen tärkeimmistä tehtävistä. Ainakin minun mielestäni.

      Poista
  3. Tavallisuuden aave oli aivan huikea! Minun suosikkejani olivat susikohtaukset! Ja Elina Knihtilä oli aivan mahtava, niin jouluäitinä kuin Espanjasta haaveilevana naisenakin.

    VastaaPoista
  4. Susikohtauksetkin olivat hyviä, samoin Knihtilän Espanjan haaveilut. Hieno kokemus kaikkineen.

    VastaaPoista