perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tavallisuuden aave Q-teatterissa

Kuva Q-teatterin sivulta
Helsingin Sanomissa ilmestyi 21.2. kritiikki Q-teatterin uutuudesta, Saara Turusen käsikirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä Tavallisuuden aave - kuvia kotimaasta . Luin kritiikin ja siltäistumalta tiesin, että näytelmä on nähtävä. Pari kertaa aiemmin Q-teatterin näytelmien kohdalla olen ollut myöhässä ja jäänyt ilman lippuja, joten päätin heti seuraavan arkipäivänä hankkia piletit Tavallisuuden aaveeseen. Ja hyvä, että päätin, sillä ne olivat taas käyneet kaupaksi ennätysvauhtia.

Tänään oli sitten teatteri-ilta. Vähän jännitti, miten pysyn hereillä, sillä olin herännyt ennen kuutta ja takana oli melko hektinen työpäivä vappujuhlineen. Onneksi näytelmä oli kuitenkin niin hyvä, että mitään vireysongelmia ei ollut ja jaksoin mainiosti koko yksinäytöksisen esityksen kestoltaan  1tunti 45 minuuttia.

En nyt tässä aio analysoida (en edes osaisi) esitystä mitenkään erityisesti, halutti vaan kertoa, että Q-teatterissa tehdään tällä hetkellä todennäköisesti Suomen parasta teatteria. Tavallisuuden aave on pysäyttävä tutkielma suomalaisuudesta ja halusta olla vain "tavallinen". Vaikka näytelmä lavastuksellisesti (lavastus Milja Ahon) liikkuu 1980-luvun maisemassa, niin sen teemat ovat yhtä lailla ajankohtaisia tänä päivänä. Vastinparit tavallinen-erilainen, normaali-epänormaali, tuttu-tuntematon tulivat näkyviksi monelta eri kantilta ja tulkinnat ravisuttelivat katsojien tunteita naurusta liikutukseen, eikä itkukaan ollut kaukana. Näytelmän vaikutusta syvensi musiikki, joka oli tärkeässä roolissa tunnelman luomisessa.

Näytelmä ei ole perinteinen juonivetoinen draama vaan fragmentaarinen kuvakudos suomalaisuudesta ja halusta olla tavallinen, "ihan normaali". Listaan alle kolme suosikkikohtaustani näytelmästä:

1. Nuorison kankea illanvietto päättyy kavereiden lähdettyä Laura Birnin huikeaan, mutta yksinäisyydessään riipaisevaan diskotanssiin. Minulle Birn on enemmän tuttu valkokankaalta, mutta kyllä hän on loistava myös lavalla.
2. Elina Knihtilän esittämä perheenäiti valmistaa pieteetillä joulua, jossa tonttulakin asennollakin on väliä. Muu perhe ei kuitenkaan vastaa äidin unelmia täydellisestä joulusta, vaan tuijottaa intensiivisesti telkkaria. Jotenkin etäisesti tunnistin vuosien takaisen itseni tuosta kuvasta ja se riipaisi syvältä. Knihtilä on ollut jo useita vuosia ehdoton suosikkini (aviomiehensä Tommi Korpelan ohella) suomalaisista näyttelijöistä eikä hän pettänyt nytkään.
3. Näytelmän loppu on huikea visuaalisuudessaan ja koskettavuudessaan. Oi, miksi emme sano niitä kauniita sanoja eläville, vaan vasta kuolleille.

Birnin ja Knihtilän lisäksi lavalla loistivat herrat Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen. Erityisesti Rajahalme sai minusta fanin ilmeikkäillä kasvoillaan ja Rauli Badding Somerjoki-lookillaan.

Suosittelisin, että menkää katsomaan näytelmä, jos ette ole vielä nähneet, mutta ikävä lippuja ei taida olla enää saatavilla. Toki aina kannattaa kysyä, jos jotain on kuitenkin ilmaantunut.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Merellä


Suomenlahdella, Baltic Queenilla, keinui satoja Jari Sillanpään faneja, jotka saivat nauttia idolinsa lavakarismasta tähden nimikkoristeilyn aikana. Itse en suurimpiin faneihin lukeudu, mutta olin matkassa mukana äitini avecina. Jarissa on jotain epäsuomalaista säteilyä, joka vetoaa, vaikka hänen musiikkinsa on suurelta osin aika mitäänsanomatonta. Ainakin minun korvissani.

Oli kuitenkin kivaa ottaa risteilyn myötä pieni breikki arjesta ja käväistä Tallinnassa. Kaupungissa tosin puhalsi kylmä tuuli ja sade piiskasi kulkijaa, joten suurimman osan maissaoloajasta vietimme kauppakeskuksen uumenissa vaatteita hipelöiden (taisipa jokunen rätti päätyä myös mukaan).

Merellä pilvipeite vihdoin hälveni ja aurinko pääsi paistamaan. Hetken aikaa näytti ihan kesältä. Toivottavasti kohta myös tuntuisi siltä. Alan olla väsynyt tähän kylmyyteen. 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Elämän ruuhkakuukausi








En ole koskaan kokenut eläväni niin sanottuja ruuhkavuosia. Kun lapset olivat pieniä, en ollut tekemässä uraa eikä omakotitalokaan ollut rakenteilla. Elämäni tahti oli sopivan leppoisaa ja sitä se on pääosin vieläkin. Pienen piikin tähän elämäni rauhallisena virtaavaan uomaan tulee tekemään seuraava kuukausi. Toukokuuhun olisi saatava mahtumaan remontti uudessa asunnossa, vanhan asunnon pitäminen myyntikunnossa (jollei sen nyt  sattumalta mene ennen kaupaksi), muutto pakkaamisineen ja purkamisineen, neljän päivän Moskovan matka, viikonloppu Tampereella tyttären vaihto-oppilavuoden tiimoilta ja pojan ylioppilasjuhlien järjestäminen. Näiden lisäksi pitäisi käydä töissä ja yrittää pitää kirjaprojektia vireillä (en halua kirjoittamiseen kovin pitkiä taukoja, sillä uudelleen vauhtiin pääseminen on aina työlästä). Hengästyttää jo etukäteen. Toisaalta kyse on kuitenkin vain kuukauden rutistuksesta, joten uskon, että selviän hengissä :) Hengissä selviämistä edesauttaa huomattavasti se, että suurin osa asioista on mukavia. Tykkään jopa muuttamisesta, kuten olen täällä joskus aiemminkin todennut.

Tänä viikonloppuna on vielä nautiskeltu elämän pienistä iloista kuten kukista olohuoneen pöydällä ja terassikahveista (ja viineistä) Porvoon Vanhalla Raatihuoneen torilla. Ensi viikonloppuna voisi sitten jo aloittaa pakkaamista niiden tavaroiden osalta joita ei enää tässä huushollissa tarvita.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Myynnissä!




Nyt se sitten napsahti nettiin. Meidän asunto nimittäin. Katsotaan, kuinka kauan pitää jännittää, ennen kuin oikea ostaja kävelee ovesta sisään.

Pitäkää peukkuja! Ja jos tiedätte jonkun, joka haaveilee asunnosta Porvoossa, saa vinkata :)

Kuvat ja lisätiedot Huoneistokeskuksen sivulta.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Linjoilla taas


Olen pahoillani pitkäksi venyneestä blogitauosta. Mielessäni olen tehnyt useitakin blogipostauksia ja ottanut kuvia blogia varten, mutta itse käytännön toteutus on jäänyt toteutumatta. Ja tauon pidentyessä on kynnys postaamiseenkin noussut. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ole tullut mieleen lopettaminen, vaan olen ajatellut, että joskus, ennemmin tai myöhemmin, varmasti palaan takaisin.


Tällä välin olemme tehneet suuria päätöksiä! Uusi koti on hankittu. Muutamme toukokuun aikana Oulunkylään. Ympyrä tavallaan sulkeutuu, sillä Ogelista lähdimme runsas 10 vuotta sitten Moskovaan ja Moskovasta päädyimme Porvooseen. Palaamme Oulunkylään mielellämme, sillä alue on tuttu ja viihdyimme Vantaanjoen rantamilla mainiosti.


Vanha kotin on laitettu myyntiin, alkuviikosta kotimme voi bongata internetin kodinmyyntisivustoilta. Jännää! Toivottavasti riittää kiinnostuneita ja ainakin se yksi tarpeeksi kiinnostunut, joka haluaa pinkaista pankinjohtajan juttusille ja ostaa kotimme alta pois.


Tämä on ollut ihana koti ja olen pitänyt Porvoosta todella paljon, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Vähän haikein mielin tosin.


Loppuun vielä hehkutus: Riitta Konttisen Helene Schjerfbeck -elämäkerta on todella upea. Suosittelen. Toivottavasti ehdin bloggamaan siitä enemmänkin.

Pirteää alkavaa viikkoa itse kullekin! Nautitaan keväästä!