sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Yhden sunnuntaipäivän anatomia


Heräsin noin puoli kahdeksan aikoihin, mutta torkuin vielä puolisen tuntia ja ihailin sälekaihtimien välistä sisään pyrkivä auringonsäteitä. Ihanaa herätä valoon.

Torkkujen jälkeen laskeuduin alakertaan aamupalalle muun perheen vielä nukkuessa sikiunta. Laitoin kahvin tippumaan, saaristolaisruisleivät paahtimeen ja kipaisin hakemaan Hesarin laatikosta. Seisoin pihalla hetken ihaillen auringonvalossa kylpevää puhtaan valkoista maisemaa ja kuuntelin lintujen laulua. Sisään päästyäni kaadoin kahvin kuppiin, appelsiinimehun lasiin ja tein perusaamiaisleipäni: ruisleipien väliin salaattia, paprikaa, kalkkunaa ja juustoa. Napsautin Radio Suomen päälle ja istuin pöydän ääreen nauttimaan yhdestä päivän parhaista hetkistä aamupalan ja Hesarin kanssa.


Kun noin tunnin päästä lopettelin aamiaista kömpi mies alakertaan omalle aamupalalleen. Itse hain tietokoneen yläkerrasta ja tsekkasin ensin onko Etuovelle ilmestynyt uusia mielenkiintoisia asuntoja. Sen jälkeen vierailin lukemassa muutamia uusia blogijuttuja (muun muassa tämän Marjatan jutun, joka toimi inspiraationa postaukselleni). Somepaastostani (joka on pitänyt yllättävän hyvin ja ilman suuria tuskia, samoin kuin karkkipaastokin) johtuen Facebook jäi katsastamatta. Lopuksi näppäilin tämän jutun ensimmäiset kappaleet. Toivottavasti tästä ei ihan nälkävuoden pituista tule.

Koneelta noustuani siistin vähän kotia, muun muassa petasin pedin, silitin pienen kasan pyykkiä ja järkkäilin tavaroita paikoilleen ja sen jälkeen oli vuorossa oman habituksen saaminen edes jonkinlaiseen edustuskuntoon. Odottelimme nimittäin kiinteistövälittäjää saapuvaksi paikalle kello 12. Innokas nuori mies olikin oven takana jo vähän ennen puoltapäivää. Kierrätimme hänet ensin talossa ja sen jälkeen juttelimme vajaan tunnin ajan erilaisista asunnon myyntiin liittyvistä seikoista. Tärkeintä meille tässä tapaamisessa oli hinta-arvion saaminen. Välittäjän antama arvio oli lähellä sitä, mitä itsekin olimme ajatelleet ja mihin myös eilen meillä käynyt toisen firman välittäjä oli arvioinut. Olimme siis tyytyväisiä.


Välittäjän poistuttua jatkamaan työpäiväänsä näyttöihin päätimme me miehen kanssa lähteä kävelylle. Kaunis puolipilvinen sää innosti ottamaan kameran mukaan. Kuljimme jokivartta pitkin Vanhaan Porvooseen ja kävimme kahvilla, tai minun tapauksessani teellä, Kahvila- ja teehuone Helmessä. Vanhassa kaupungissa ja kahvilassa huomasi, että kaunis keväinen sää oli saanut ihmisiä liikkeelle sankoin joukoin. Talvihorros ilmeisesti alkaa olla selätetty itse kullakin. Kotimatkalla käväisimme hakemassa kaupasta rouvalle hiuslakkaa ja tulimme kotiin osin metsäistä reittiä.





Sunnuntait ovat meillä usein pyykinpesupäiviä. Pyykkimäärästä riippuen pesukoneellisten määrä vaihtelee kolmesta viiteen. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä menossa on kolmas koneellinen ja pari on vielä jäljellä. Pyykkihommia siis tiedossa koko loppuillaksi. Hassua muuten, kun aamulla päätin kirjoittaa päivästä, olen paljon tietoisempi siitä mitä teen ja mietin jo etukäteen mitä mistäkin kerron. Huolimatta tästä tietoisuudesta menossa on ihan perussunnuntaihuttua, ei mitään erityistä tai spesiaalia. Tästä on hyvä jatkaa taas myöhemmin illalla.


Kävelyretkeltä tultuamme ripustelin pyykit ja laitoin uuden koneellisen tulemaan (tällä hetkellä menossa viides ja viimeinen). Sen jälkeen kiipesin yläkertaan tarkoituksena tehdä kirjoitushommia. Mies jäi alakerran sohvalle katsomaan jalkapalloa. Nuoriso hengaili omissa huoneissaan. Kirjoitushommat etenivät vähän takkuisesti, mutta jotain sain kuitenkin eteenpäin. Mies oli tällä välin kammennut itsensä sohvalta ylös ja valmisti perheelle päivälliseksi poronkäristystä ja pottumuusia. Mies on meillä pääkokki, minun tehtäväni on yleensä kattaa pöytä ja hoitaa keittiö kuntoon ruokailun jälkeen. Tänään luistin keittiön siivoamisesta vetoamalla pyykkivastuuseeni. Pesukoneessa minua odotti ikävä yllätys. Onnistuin pilaamaan yhden lempipöytäliinoistani epäonnistuneella tahranpoistolla. Harmittaa aivan sikana, mutta niinhän se on, että tyhmyydestä sakotetaan.


Ruuan jälkeen oli aikomus jatkaa kirjoittamista, mutta löysinkin itseni selaamasta tietokoneeni kuvakansioita tarkoituksena löytää kesäisiä kuvia pihapiiristämme ja talosta ulkoapäin. Tarvitsemme niitä asunnon myynti-ilmoitukseen jos päätämme aloittaa myyntiprosessin ennen kuin kevät etenee vihertävään pisteeseensä. Tämänpäiväisen välittäjän mukaan paras myyntiaika olisi loppukevät/alkukesä, jolloin pihapiiri olisi eniten edukseen. Toisaalta eilinen välittäjä sanoi, että kaikki odottavat samaa ajankohtaa ja aloittamalla myynti nyt olisi mahdollista vedota niihin, jotka haluaisivat viettää kesänsä uudessa kodissa.No, mietimme vielä mitä teemme. Kuvia selatessa iski entistä suurempi kevään kaipuu! Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?


Päätän sunnuntairaporttini viime toukokuun kuvaan omenapuun kukinnasta ja rauhoitan illan lukemiselle, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista odottaa ja haluan täyden keskittymisrauhan itselleni. Ennen nukkumaanmenoa katsastan vielä valmiiksi huomiset työvaatteet ja nautin kupin teetä ja muutaman paahtoleivän.

Mukavaa alkavaa työviikkoa itse kullekin!

4 kommenttia:

  1. Kiva tavallinen sunnuntaipäivä teillä, kodikasta eloa.
    Meilläkin on usein poronkäristystä.

    Huomaan, etten ollutkaan siirtänyt tätä sinun uutta blogiasi omaan blogilistaani enkä ole ehkä lukenut kuin aloituspostauksen. Korjaan asian ja käyn nyt lueskelemassa.

    Olet tosi tyttömäisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevä päätös muuttaa Helsinkiin. Tiedän muitakin saman päätöksen tehneitä. Onhan Porvoo idyllinen asuinpaikkana, mutta pitkä työmatka on jokapäiväinen rasite.

      Poista
  2. Hei Jaana. Heitin sinulle haasteen. Taidat olla muuttopuuhissa mutta sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena/ Donna mobile, en ihan vielä muuttopuuhissa, mutta blogikoomassa :)

      Kiitos haasteesta, tulen katsomaan!

      Poista