sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lukulistan jatkoksi, kirjahyllyn täytteeksi


Sunnuntain paras hetki on heti aamulla: Radio Suomi päällä, kupissa kahvia, lautasella saaristolaisruisleipä kaikkine päällisineen, käden ulottuvilla Hesari.  Tässä vaiheessa sitä vielä on yleensä täysin viikonlopun tunnelmissa, iltapäivästä mieli alkaa vaistomaisesti kääntyä jo kohti tulevaa työviikkoa. Aamut ovat muutenkin vuorokauden lempihetkiäni. Kaikki on vielä edessä. Kaikki on vielä mahdollista.


Tänään Hesarista löytyi listafriikin iloksi pitkä lista kevään uutuuskirjoja. Aina kun nämä listat ilmestyvät, päätän, että leikkaan sen talteen, jotta muistan mitä kaikkea mielenkiintoista on tulossa. Ikinä en kuitenkaan muista saksia ja siksi ainakin osa mielenkiintoista uutuuskirjoista menee aina ohi. Yleensä ne ovat niitä, joista ei myöhemmin juurikaan rummuteta lehdissä tai blogeissa.

Tästä viisastuneena päätin kirjata ylös ne kirjat, jotka herättivät mielenkiintoni ja joihin haluaisin tutustua paremmin. Listani pitää sisällään hyvin subjektiivisia valintoja ja ne perustuvat vain ja ainoastaan omiin mieltymyksiini.

Kotimainen kaunokirjallisuus:

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset. Otava
Tommi Kinnunen: Lopotti. WSOY
Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö. Into. Sisaruusteema kiinnostaa.
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Bazar
Laura Lähteenmäki: Korkea aika. WSOY
Helena Sinervo: Armonranta. WSOY

Ulkomainen kaunokirjallisuus:

Sadie Jones: Kotiinpaluu. Otava
Karl Ove Knausgård. Taisteluni 6. Like
Colm Toibin: Nora Webster. Tammi
Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein. Siltala

Elämäkerrat, muistelmat:

Jens Andersen: Astrid Lindgren. WSOY
Pertti Rajala: Työväenjohtaja Eetu. Avain.

Historia:
Martti Backman: Harriet ja Olof. Gummerus
Katarina Baer: He olivat natseja. Teos
Mikko-Olavi Seppälä: Suruton kaupunki. WSOY

Kaikki menevät lukulistalle, osa saattaa päätyä jopa kirjahyllyyni asti. Ainakin Ulitskaja-kokoelmani aion täydentää.

Lumisateista sunnuntaita! Itse pysyttelen toipilaana vielä sisällä. Pyykkikone laulaa laulujaan ja koneen täyttämisen ja tyhjentämisen lomassa aloittelen Krstin Ekmanin Sudentalja-trilogiaa. Sarja on pitkään ollut lukulistallani, mutta vihdoinkin onnistuimme sarjan avausosan Herran armon kanssa olemaan samaan aikaan kirjastossa. Odotan trilogialta paljon!


10 kommenttia:

  1. Aivan ihana radio! Ja makuuhuoneen kirjahylly!
    Minäkin pidän sunnuntaiaamuista: lapset katsoivat lastenohjelmia pitkään ja minä vötkyilin sängyssä lukemassa vielä pitempään. Mieheni oli sentään reipas ja kävi sillä aikaa hiihtämässä.
    Äsken sen sijaan otin kalenterin eteeni ja hoidin helmikuun ensimmäisen viikon lasten hoitovuorojen suunnittelun ja ylipäänsä tarkistin, onko kalenterissa jotain erityisiä merkintöjä. Sieltä se taas tuli, pieni raskas äilähdys arjen kiireistä, mutta nyt aion yrittää vielä karistella sen hetkiseksi ja nauttia vapaapäivästä :)

    Astrid Lindgrenin elämäkerta kiinnostaa ainakin, niin kuin toki moni muukin näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kiitos :)

      Toivottavasti onnistuit nauttimaan sunnuntaistasi huolimatta arjen kurkistuksista.

      Poista
  2. Lindgrenin elämäkertaa olen minäkin vilkuillut, tosin ruotsinkielisenä Akateemisessa kirjakaupassa, hintakin oli alle 25 euroa. Pian käyn sen varmaan sieltä hankkimassa...
    Ja kyllä, sunnuntaiaamun kiireettömyydessä on jotain voimaannuttavaa. Ja taannoin puhuin tuntemattomien työikäisten kanssa eräiden syntymäpäivien kakkukahveilla: suurin osa sanoi, että sunnuntain myöhäinen iltapäivä ja ilta kuluvat sähköpostien lukemiseen & kirjoittamiseen & työviikon suunnitteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, vähän pahaa pelkään että suomennettuna hinta ei ole noin alhainen. Itse taidan laittaa kirjan kirjaston varauslistalle.

      Kyllä näin sunnuntai-iltana sitä alkaa tahtomattaankin vilkuilla koti tulevaa työviikkoa. Näin se kai menee suurimmalla osalla. Mutta onneksi työssäkin on hyvät puolensa :)

      Poista
  3. Minulla on juuri tuo Sadie Jones luettavana, vaikuttaa erinomaisen hyvältä kirjalta. Uutta Itkosta ja Kinnusta odotan myös, suosikkejani. En ole ihan kamalasti kevään kirjoja uskaltanut selailla, kun niin paljon luettavaa pyörii nurkissa jo valmiiksi, mutta ainakin John Irvingin uusi romaani saa sydämen sykkimään jo etukäteen.

    Ja niin, onnetar suosi sinua 10-vuotisarvonnassani! Laittelen sinulle viestiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Sadie Jonesin kirja vaikuttaa hyvältä. Mulla onkin se jo varauksessa kirjastosta.

      Ei voi olla totta! Minäkö, onnettaren ikuinen epäsuosikki, olen voittanut jotain. Ihan mahtista! Jee! Jään kuulolle :)

      Poista
  4. Sunnuntaiaamusi kuulostaa hyvin tutulta eli paksut aamulehdet Helsingin Sanomat sekä Hämeen Sanomat, kuppi teetä ja moniviljaleipää. Radio Suomi soi usein meilläkin taustalla.

    Otin talteen tuon kevään uutuuskirjojen sivun ja monia mielenkiintoisia kirjoja totesin olevan. Luen parhaillaan Karin Ehrnroothin uusinta kirjaa Hamburg blues, kiinnostava sekin.

    Kaunis ja käytännöllinen ovellinen kirjahylly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, taas yksi samanlainen sunnuntaiaamu takana.

      Tykkään kanssa kovasti tuosta kirjahyllystämme. Ovien vuoksi sitä on mahdollista pitää myös makuuhuoneessa.

      Poista
  5. Suden talja -trilogia - tähän suuri sydän! Luin sen ahmien juuri ennen blogiaikaani.

    Kinnusen uutuutta odotan minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, mun täytyy myöntää, että itselleni Sudentalja-trilogian avausosa on ollut hienoinen pettymys. En ole oikein päässyt sisään sen maailmaan. En kuitenkaan anna periksi, vaan luen ainakin eka osan kokonaan.

      Poista