sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Muuttokuumetta






Tänä aamuna Hesaria lukiessa silmäni kiinnittyivät otsikkoon Asuntojen hinnat hyppäsivät pilviin Helsingin seudulla. Jutussa kerrotaan, että hintojen nousu erityisesti kantakaupungissa on ollut huomiotaherättävän suurta. Siellä asuntojen keskimääräinen neliöhinta on jo päälle 6000 euroa. Tavallisille palkansaajille nämä hinnat alkavat olla jo utopiaa.

Kiinnitin huomiota uutiseen lähinnä sen takia, että olemme viimeisen vuoden aikana yhä useammin puhuneet muutosta Helsinkiin ja mielellään mahdollisimman lähelle kantakaupunkia. Perheessä olisi kolme innokasta muuttajaa (minä ja lapset) ja yksi vähemmän innokas (mies). Suurin syy muuttohalukkuuteemme on yksinkertaisesti se, että olemme kyllästyneet sahaamaan Helsingin ja Porvoon väliä lähes päivittäin. Erityisesti nyt talvella on suoraan sanoen välillä hirvittänyt moottoritiellä, kun kelit ovat olleet pahimmillaan. Itseäni ärsyttää myös se, että päivittäisiin työmatkoihin kuluu keskimäärin 2,5 tuntia. Sillä ajalla olisi muutakin käyttöä, kun en osaa oikein bussissa istumista pitää minään laatuaikana.

Porvoossa asuntojen hinnat ovat kaukana Helsingin hinnoista, erityisesti, kun olen rajannut alueen vähintää pyöräilymatkan päähän Torkkelinmäellä sijaitsevasta työpaikastani. Mikäli näille alueille Helsinkiin mielimme on siis oltava valmis tinkimään sekä neliöistä (nyt 120) että asumismuodosta (rivitalo). Kumpikaan ei suoranaisesti ole ongelma, varsinkin kun lapset ovat jo lähimmän viiden vuoden sisällä muuttamassa omilleen. Silti vähän hirvittää se, että joutuisimme ottamaan lisää velkaa, jotta voisimme huonontaa asumisemme tasoa. Onko siinä järkeä? Varsinaisesti ei, mutta toisaalta en näe järkeä tässä jatkuvassa kulkemisessakaan ja sitä paitsi rakastan Helsinkiä.

Pohdinnat perheessä siis jatkuvat. Minäkin yritän laittaa jäitä malttamattomaan hattuuni ja miettiä ratkaisuja mahdollismman monelta kantilta, niin kuin perheen järki on esittänyt.  

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lukulistan jatkoksi, kirjahyllyn täytteeksi


Sunnuntain paras hetki on heti aamulla: Radio Suomi päällä, kupissa kahvia, lautasella saaristolaisruisleipä kaikkine päällisineen, käden ulottuvilla Hesari.  Tässä vaiheessa sitä vielä on yleensä täysin viikonlopun tunnelmissa, iltapäivästä mieli alkaa vaistomaisesti kääntyä jo kohti tulevaa työviikkoa. Aamut ovat muutenkin vuorokauden lempihetkiäni. Kaikki on vielä edessä. Kaikki on vielä mahdollista.


Tänään Hesarista löytyi listafriikin iloksi pitkä lista kevään uutuuskirjoja. Aina kun nämä listat ilmestyvät, päätän, että leikkaan sen talteen, jotta muistan mitä kaikkea mielenkiintoista on tulossa. Ikinä en kuitenkaan muista saksia ja siksi ainakin osa mielenkiintoista uutuuskirjoista menee aina ohi. Yleensä ne ovat niitä, joista ei myöhemmin juurikaan rummuteta lehdissä tai blogeissa.

Tästä viisastuneena päätin kirjata ylös ne kirjat, jotka herättivät mielenkiintoni ja joihin haluaisin tutustua paremmin. Listani pitää sisällään hyvin subjektiivisia valintoja ja ne perustuvat vain ja ainoastaan omiin mieltymyksiini.

Kotimainen kaunokirjallisuus:

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset. Otava
Tommi Kinnunen: Lopotti. WSOY
Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö. Into. Sisaruusteema kiinnostaa.
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Bazar
Laura Lähteenmäki: Korkea aika. WSOY
Helena Sinervo: Armonranta. WSOY

Ulkomainen kaunokirjallisuus:

Sadie Jones: Kotiinpaluu. Otava
Karl Ove Knausgård. Taisteluni 6. Like
Colm Toibin: Nora Webster. Tammi
Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein. Siltala

Elämäkerrat, muistelmat:

Jens Andersen: Astrid Lindgren. WSOY
Pertti Rajala: Työväenjohtaja Eetu. Avain.

Historia:
Martti Backman: Harriet ja Olof. Gummerus
Katarina Baer: He olivat natseja. Teos
Mikko-Olavi Seppälä: Suruton kaupunki. WSOY

Kaikki menevät lukulistalle, osa saattaa päätyä jopa kirjahyllyyni asti. Ainakin Ulitskaja-kokoelmani aion täydentää.

Lumisateista sunnuntaita! Itse pysyttelen toipilaana vielä sisällä. Pyykkikone laulaa laulujaan ja koneen täyttämisen ja tyhjentämisen lomassa aloittelen Krstin Ekmanin Sudentalja-trilogiaa. Sarja on pitkään ollut lukulistallani, mutta vihdoinkin onnistuimme sarjan avausosan Herran armon kanssa olemaan samaan aikaan kirjastossa. Odotan trilogialta paljon!


torstai 21. tammikuuta 2016

Sairasvuoteelta ja Antautumisesta


Sairasvuoteelta päivää! Lähdin eilen töistä kesken päivän järkyttävän päänsäryn vuoksi. Kotiin päästyä linnottauduin sänkyyn, jossa vietin loppuillan. Kuume nousi 39 asteeseen ja luulin tekeväni kuolemaa. Kysehän ei ole kuin tavallisesta flunssasta, mutta itselleni tilanne on outo, sillä viime vuosina olen ollut tosi harvoin sairaana. En edes muista, koska viimeksi olisin ollut kuumeessa, ainakaan noin korkeassa. Tänään olo on jo vähän parempi, mutta vällyjen alta nousijaksi minusta ei vielä ole.Yritän nyt tankata lepoa ja vitamiineja, jotta täältä taas noustaan entistä ehompana.


Sitten muutama sana  Anja Snellmanin Antautumisesta (WSOY). Törmäsin kirjaan Assyriologin lifestyle-blogissa ja kiinnostuin. En ole viime vuosina juurikaan Snellmania lukenut, mutta  Antautumisen omaelämäkerrallisuus herätti kiinnostuksen. Kirja on kipeän omakohtainen tarina siitä, mitä on olla lapsuudestaan asti erilainen, syrjässä, outo, kummeksuttu, friikki, niuho ja paljon muuta vastaavaa. Näitä ja kymmeniä muita samantyyppisiä määrittelyjä Snellman on saanut osakseen lapsuudestaan saakka. Lopulta hän löytää näille häntä määrittäneille sanoille yhteisen tekijän. Hän tajuaa olevansa erityisherkkä, ja tämä tieto auttaa häntä paremmin ymmärtämään itseään ja tapaansa olla maailmassa.

Luin kirjan todella nopeasti, suorastaan ahmien. Välillä tuntui, että luin itsestäni, sillä niin hyvin Snellmanin kuvaamat ominaisuudet ja toimintatavat muistuttavat omiani:

Kaiken minkä teet, tee kauniisti. Nautin kun asiat olivat järjestyksessä, värit harmoniassa, päivän toimet suunniteltuina, viikon työtehtävät tiedossa. (s.211)

Tai tämä:

KOTIINPALAMISEN KAUHEUSPoissaoloni aikana kaikki oli mullistunut, mikään ei ollut enää minun järjestämääni, siivoamaani, paikoillaan. Ja asioiden teloillaanolo oli minulle yhtä kuin turva, olemisen tuki ja helpotus. (s.247)

Samanlaisesta matkan jälkeisestä angstista kärsin itse. En myöskään voi lähteä matkalle siivoamatta ensin koko taloa. En vaan voi nauttia matkasta, jos tiedän, että kotiin tullessa sotku on vastassa.

Löydän itsestäni järjestyksen kaipuun ohella myös muita erityisherkille ominaisia piirteitä, kuten esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden kuormittavuus, isojen massatapahtumien välttely, tarve saada olla yksin ainakin joku hetki päivästä, "allergisuus" väkivaltaviihteelle, miksei myös älyttömälle kohellusviihteelle, "kaavoihin kangistuminen" (Mies ei voi ymmärtää, miksi haluan iltateen kanssa syödä aina samanlaista leipää). En tiedä, olenko erityisherkkä, sillä en ole tehnyt mitään testejä. En tiedä muuttaisiko se elämää, vaikka tietäisinkin. Olen tällainen ja tähän ikään mennessä sen on myös oppinut ymmärtämään. Oli kuitenkin jotenkin helpottavaa lukea, että meitä, "syntymässä säikähtäneitä" on muitakin. (Nyt myös kirjailija Anna-Leena Härkönen on avautunut samasta aiheesta blogissaan). Kun Snellman lisäksi kirjoittaa tavattoman kauniisti ja punnitusti, oli Antautuminen erinomainen lukukokemus. Suosittelen lämpimästi.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kuvauksellista













Tänään oli niin kuvauksellinen päivä, että oli pakko napata kamera kaulaan ja lähteä kävelylle. Juuri satanut lumi, auringonpaiste, kirkkaansininen taivas ja Porvoon vanha kaupunki saivat kuvaajan napsuttelemaan laukaisinta yhä uudestaan ja uudestaan. Pakkasen kohmettamia sormia kävin sulattelemassa teekupin ympärillä Tee- ja Kahvihuone Helmessä. Taisinpa siinä nauttia myös kauden ensimmäisen laskiaispullan. Tällaisista talvipäivistä voi vannoutunut talven vihaajakin nauttia.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Töiden väsyttämän bloggarin paluu


Ensimmäinen viikko töissä pitkän loman jälkeen vei taas kerran voiton bloggaamisesta. Näin tämä ilmeisesti tulee menemään että viikolla tehdään töitä ja viikonloppuna blogataan, jos jaksetaan. Ainakin toistaiseksi. Toivottavasti kevät ja lisääntyvät valoisat tunnit piristävät myös arki-iltoja ja houkuttavat tarttumaan kameraan ja sitä myöten ehkä myös bloggaamiseen. Mutta ne päivät tulevat jos ovat tullakseen.

Haluan blogin toimivan muistini jatkeena mitä tulee luku- ja muihin kulttuurielämyksiin ja siksi perustin kaksi uutta välilehteä johon näitä kokemuksia keräilen. Toinen on Lukupäiväkirja, jonne listaan lukemani kirjat lyhyin luonnehdinnoin ja toiseen, Nähtyä ja koettua, kirjaan ylös elokuvat, teatteriesitykset, konsertit, näyttelyt. Toivottavasti molemmat karttuvat runsaalla kädellä. Ainakin elokuvia haluaisin nähdä entistä enemmän. Leffamakuni on vaan sen verran valikoiva, että ihan mitä tahansa en viitsi katsoa. Tykkään ajatelluista, painavista, elämänmakuisista draamoista ja sellaisia ovat kaksi tänä vuonna näkemääni elokuvaa 45 vuotta ja Matkalla Floridaan. Molemmat hienoja elokuvia, joissa eletty elämä ja sen kipupisteet näkyvät. Joskus myös romanttiset komediat ovat paikallaan, mutta ainoa tätä lajia tänä vuonna näkemani Nuotin vierestä ei kyllä lunastanut, ei tosin kovin korkeita alunperinkään, ennakko-odotuksia.

Tänä viikonloppuna aion kokea ruokaelämyksiä (toivottavasti), sillä menemme miehen kanssa juhlistamaan 15. hääpäiväämme porvoolaiseen El Patio-ravintolaan. 15 vuotta sitten kävimme ihan tavallisena arkipäivänä maistraatissa virallistamassa liittomme kolmen lapsen ja kahden todistajan läsnäollessa. Tilaisuuden jälkeen kävimme syömässä Omenapuussa, sillä se oli lasten suosikkiravintola leikkipaikan vuoksi. Romanttista, eikö totta? Tältä illalta odotan ainakin ruuan osalta vähän parempia herkkuja ja ehkä sitä romantiikkaakin. Ehkä jopa avaamme viinipullon juhlan kunniaksi.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Loma lusittu ja kirjailija kahvilassa




Viimeiset tunnit joululomasta menossa, huomenna on palattava sorvin ääreen. Kolmen viikon loma meni toisaalta nopeasti, toisaalta tuntuu olevan ikuisuus siitä kun olin viimeksi töissä. Toisaalta haikeaa, että loma loppuu, mutta toisaalta on hauska palata töihin ja nähdä pikku palleroita ja työkavereita.
 
Pääosan lomasta vietin näppäimistön ääressä. Oli aikaa perehtyä siihen, missä kohtaa olen menossa kirjan kirjoittamisprosessissa. Syksyllä kirjoittaminen tapahtui pienissä paloissa ja nyt pääsin tarkastelemaan miten nämä palaset istuvat kokonaisuuteen. Tai siihen kokonaisuuteen, mikä tällä hetkellä on valmiina. Jonkin verran sain myös tehtyä suunnitelmia, miten tästä tilanteesta jatkan. Varsinaista uutta tekstiä ei paljon syntynyt, mutta olen tyytyväinen loman saldoon, sillä nyt kokonaisuus on paremmin hanskassani kuin aiemmin. 

Syksyn aikana kirjoitin paljon kahviloissa ja minulla oli Helsingin Kalliossa kolme vakipaikkaa, joissa istuin kirjoittamassa (teen näistä joskus oman postauksen). Joskus kirjoitin ennen töitä ja joskus töiden jälkeen. Huomasin, että kahvilassa on jopa helpompi keskittyä kuin kotona, jossa aina on miljoona tehtävää odottamassa tai ainakin sohva joka vetää puoleensa magneetin tavoin. 

Monille kirjailijoille kahviloissa kirjoittaminen on tapa päästä työhuoneen yksinäisyydestä ihmisten ilmoille. Jotenkin olen ajatellut, ettei kahviloillakaan ole mitään tätä vastaan. Siksipä luin tänä aamuna paikallisesta aviisista kirjailija Maria Peuran kolumnin "Keskisormea kirjailijalle" vähän tyrmistyneenä. Peura asuu Porvoossa ja hän oli työhuoneenssa kylmyyttä ja yksinäisyyttä välttääkseen siirtynyt kirjoittamaan paikalliseen kahvilaan, josta hänen mukaansa sai paikkakunnan parhaan cafe au lait'n. Kahvilassa tästä ei kuitenkaan pidetty, vaan lounasajan tullessa Peuraa oli pyydetty siirtymään yläkertaan, jossa oli tyhjä tilausravintolan puoli tai vaihtoehtoisesti ahtaaseen tilaan pianon taakse. Kahvila kuulemma halusi "kassavirtaa eikä mitään etätyöntekijöitä". Ymmärrettävää sinänsä, mutta ei kovin asiakasystävällistä ja kaukonäköistä. Peura ei mainitse kahvilan nimeä, mutta kuvailee sen niin, että kaikki porvoolaiset paikan tunnistavat. Kyseessä on yksi omista lempikahviloistani, jossa olen aina saanut hyvää palvelua. Peuran jutun jälkeen paikasta kyllä meni hieman maku ja ajattelin jo laittaa sen boikottiin. Ehkä en kuitenkaan niin tee, mutta toivon tosissani, että kahvilassa linja muuttuu ja Peurakin tuntee itsensä tervetulleeksi. Jos hän nyt sitten haluaa palata, sillä, kuten hän kirjoitti, osataan Porvoon muissakin kahviloissa maitokahvi pyöräyttää.


Kukissa joulu kohtaa kevään. 



perjantai 8. tammikuuta 2016

Pieni neuvostomummo


Näin naapurissa. Ennen kuin Reimasta tuli suosittu lastenvaatemerkki.

torstai 7. tammikuuta 2016

Pölypunkkeja häätämässä






Tänään oli hyvä päivä laittaa itämaiset matot ulkoilemaan ja sen jälkeen raikastaa ne vielä lumikylvyllä. Eiköhän ne pölypunkit ja muut kaverit  rapsakassa -28 asteen pakkasessa päässeet hengestään. Samalla tuli siivottua. On tästä kylmästä siis jotain hyötyä.

Perheen nuoriso, joka ei vastaavia pakkaslukemia ole vuosiin kokenut on ihmeissään mitä pukea päälle. Tyyli pitäisi säilyttää, mutta kun se ei lämmitä. Poika oli lähtenyt kouluun verkkareissa ja converseissa. Oli hivenen viluisen näköinen tyyppi kun kotiutui. Jokin hämärä muisto omasta nuoruudesta siinä putkahti mieleen. Ei sitä niin viisas ollut kai aina itsekään. Onneksi vuosien mittaan ainakin jotain oppii. Eilen kun lähdin kävelylle muistutin enemmän Michelin-miestä kuin ihmistä, mutta eipä ollut kylmä.

Vaikka aurinkoinen pakkassää on mukavampi kuin pimeä vesisadekeli, niin joku kohtuus tässä kuitenkin voisi olla. Vaikka sellaiset -5 astetta. Nyt kun ne pölypunkitkin on jo kuolleet.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vaatteiden ja kirjojen ostamisesta


Vuosi sitten vuoden vaihtuessa tein Facebookissa julkisen lupauksen, että yritän vähentää ja järkiperäistää vaatteiden osteluani. Tiesin, että en pysty sitoutumaan kokonaiseen vuoteen ilman uusia vaatteita (kuten esimerkiksi Ilselässä vuonna 2014 pystyttiin), mutta laitoin ostokatoksi 900 euroa. Jonkun mielestä se oli paljon, jonkun mielestä vähän. Itse ajattelin, että siinä olisi tarpeeksi haastetta, sillä se olisi kuitenkin selkeästi vähemmän kuin edellisenä vuonna olin käyttänyt vaatteisiin (silloin meni noin 2500 euroa).

No kuinka tässä "ihmiskokeessa" sitten kävi? No reisillehän se meni ainakin euromääräisesti, sillä 900 ylittyi noin syyskuun tietämissä. Yhteensä käytin noin 1500 euroa (ihan kaikkia ostoksiani en "muistanut" merkitä ylös). Osittain syytän tästä "repsahduksesta" elokuussa tapahtunutta muutosta elämässäni. Aloitin työt päiväkodissa usean kotona olo vuoden jälkeen ja sitä varten piti hankkia joitakin uusia vaatteita muun muassa ulkoiluun. Mutta tämä siis vain osittain, sillä on pakko myöntää, että tykkään kauniista vaatteista ja niiden ostaminen tuottaa tyydytystä.

Oliko kokeilusta mitään hyötyä? Opinko mitään? Heräteostosten väheneminen oli ehkä suurin plussa. Yritin aina ennen ostopäätöstä perustella itselleni, miksi ja mihin käyttöön tarvitsisin juuri tämän kyseisen vaatekappaleen. Joskus onnistuin paremmin, joskus huonommin, mutta väitän, että kehitystä kuitenkin tapahtui aikaisempaan verrattuna. Onnistuin jättämään vaatteita kauppaan, kun mietin todellista tarvettani ja vaatteen käyttökelpoisuutta. Joskus jopa lähdin kassajonosta palauttamaan vaatetta takaisin hyllyynsä ja poistuin kaupasta tyytyväisenä tyhjin käsin.

Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin että ostamattomuus pelkästään tuotti mielihyvää. Kyllä sitä tuotti myös ostaminen. Joskus ostin tarpeeseen, joskus ihan vain siksi, että tykästyin vaatteeseen. Joskus tuli hutiostoksia, esimerkiksi vaatteen laatu oli ihan p:stä tai vaate ei vaan sopinut mihinkään tilanteeseen ja jäi siksi rekkiin käyttämättömänä. Eniten ehkä kuitenkin harmitti tuo, että sorruin välillä halpaan ja huomasin muutaman käyttökerran jälkeen, että vaate oli menettänyt muotonsa, pinta nyppyyntynyt tai jopa reikiintynyt.


Täksi vuodeksi en ole euromääräisiä lupauksia tehnyt, mutta yritän kuitenkin olla entistä tarkempi sen suhteen mitä ostan, ennen kaikkea liittyen laatuun, mutta myös käytettävyyteen. En halua olla mukana edistämässä kertakäyttökulttuuria, vaan haluan oppia ostamaan vaatteita niin että niistä on iloa pidempään. Myös vaatteiden yhteensopivuuteen on kiinnitettävä enemmän huomiota.


Seuraavaksi kirjoista. Niiden suhteen tein ainoastaan päätöksen, että yritän vähentää ostelua ja käyttää enemmän kirjastoa. Tämä meni paljon paremmin kuin vaatteiden ostamattomuus. Vuoden aikana ostin yhteensä 13 kirjaa. Osan ostin kirpparilta, osan kirjakaupoista. Kirjakaupoista ostamani kirjat olivat sellaisia, jotka syystä tai toisesta halusin omaan hyllyyni, kuten esimerkiksi Heidi Köngäksen Hertta, Helena Ruuskan Elämän kirjailija. Eeva Joenpelto ja Hannu Mäkelän Muistan. Otavan aika. Lisäksi talouteen tuli joitakin kirjoja arvostelukappaleina ja muutamia joululahjoina. Kaiken kaikkiaan uusien kirjojen määrä pysyi erittäin maltillisena verrattuna joihinkin edellisiin vuosiin. Samalla linjalla aion jatkaa tänä vuonnakin, sillä hyllytila tässä kodissa on loppunut jo aikapäiviä sitten. Jossain vaiheessa on taas pakko harrastaa kirjahyllyn karsimista.

Petrattavaa siis tälle vuodelle jäi etenkin vaatteiden osalta. Katsotaan mitä vuosi tullessaan tuo.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulusta talveen


Tuossa nojatuolin paikalla oli vielä äsken joulukuusi. Ja variseva olikin. Nyt se on pakattu asianmukaiseen kierrätyspussiin ja jätetty odottamaan noutajaansa. Kaikki muukin joulurekvisiitta on säilötty odottamaan ensi vuotta. Joulusta muistuttaa enää jouluiset kukat ja järjetön suklaamäärä. Laihduta nyt sitten tässä. Luultavasti pakkaan suuren osan suklaista mukaani töihin ensi maanantaina ja syötän työkavereille. Eikö ihminen ikinä opi määräänsä tietämään.




Talvi saapui vihdoin tänne etelärannikollekin. Porvoonjoki on saanut ylleen jääpeitteen ja aviopari Fredrika ja J.L.Runeberg odottelevat rannassa kesäisiä purjehduskelejä.

Auringolla on kyllä ihmeellinen voima kiskoa ihminen näppäimistön äärestä hyvää tekevälle kävelylenkille. Kun maassa lisäksi on puhtaan valkea lumivaippa on talvi täydellisimmillään. Tai siis niin täydellinen kuin talvi nyt voi olla. En edelleenkään voi kutsua itseäni talven rakastajaksi. Olenkin kääntänyt nokkani jo kevättä kohti, vaikka tiedän, että odotus on pitkä ja vastoinkäymisiä täynnä. Mutta sitä kohti kuitenkin mennään.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet kujeet





Päätimme miehen kanssa poiketa kaavoistamme ja ottaa uuden vuoden vastaan Tallinnassa. Perinteisesti olemme olleet kotona, joko omassa tai kavereiden luona, mutta tänä vuonna, tai siis viime vuonna, halusimme uudistua. Yksi syy tähän on se, että lapset ovat jo niin isoja, että he eivät halua kököttää vanhempiensa kanssa kotona, kun kaverit on bailaamassa. Sukulaisista ja omista kavereistakaan ei tänä vuonna ollut seuraa, joten sen sijaan, että olisimme tuijotelleet vain toisiamme, lähdimme Tallinnaan. 

Vietimme oikein mukavan päivän, joka huipentui mahtavaan ilotulitukseen Tallinnan Vapaudenaukiolla. En varmasti ole kertaakaan nähnyt niin läheltä yhtä näyttävää ilotulitusta. Kannatti siis lähteä. Ikävä kyllä kuvia ei tapahtumasta ole tarjolla, oli sormet sen verran jäässä, että kännykän (kamera jäi kotiin) kaivaminen taskusta ei tullut sillä hetkellä mieleen. 

Mitään lupauksia en vuodelle 2016 tehnyt, sillä olen oppinut, että rikotuista lupauksista ei saa kuin pahan mielen. Parempi siis olla lupaamatta. Monissa suhteissa vuosi jatkuu edellisen kaltaisena, mutta muutamia isoja muutoksia on perheen tasolla tiedossa. Poika kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi ja tytär lähtee elokuussa vaihto-oppilaaksi. Väkimäärä kotona siis vähenee ainakin yhdellä syksyn tullen. Kaukana ei liene sekään aika, että kaksi vanhaa käpyä, mies ja minä, ollaan täällä kahdestaan. 

No, eipä mennä asioiden edelle. Kaikki ne päivät tulevat, kuten blogin nimi jo kertoo, mutta nyt eletään tätä hetkeä tai ainakin vähän lähempänä tulevaisuudessa. Lomailen vielä seuraavan viikon. Tarkoituksena on näpytellä ahkerasti näppäimistöä ja saada kirjaa taas vähän etenemään. Myös lukemiselle pitää järjestää aikaa. Lukupinossa on ainakin Katja Ketun Yöperhonen ja Leena Kirstinän elämäkerta Kirsi Kunnas - Sateessa ja tuulessa. Ja elokuvissakin olisi kiva käydä, ainakin tämän haluaisin nähdä. Ulkoilua unohtamatta, luvassa on ilmeisesti pirteitä pakkaskelejä. 

Uusi vuosi sai oikein mainion ja räiskyvän startin. Tästä on myös hyvä aloittaa uuden blogin pito. Tervetuloa seurailemaan!

Kuvat ovat iki-ihanasta Maiasmokk-kahvilasta, jossa olemme käyneet monta kertaa, mutta nyt vasta tajusin, että kahvilassa on kaksi kerrosta. Kuvat ovat toisesta kerroksesta, jossa ei juuri asiakkaita ollut. Ehkä muutkaan eivät ole tajunneet, että sieltä löytyy lisätilaa :)