maanantai 7. marraskuuta 2016

Ihana Lontoo












Lontoossa on viime vuosian tullut pistäydyttyä useaan kertaan tapaamassa siellä asuvaa tytärtäni Lauraa (jolla on muuten upea Lontooseen keskittyvä blogi, kannattaa klikata nimeä). Tämänkertainen reissumme kesti perjantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään, mutta siihen mahtui mukavasti kaikkea.

Laura oli ottanut töistä vapaata ja hän toimi oppaanamme. Perjantaina kuljeskelimme pitkin South Bankia, jossa myös lounastimme. Lounaan aikana alkanut sade sai meidät hakeutumaan shoppailun "jalon harrastuksen" pariin Oxford Streetille, tosin ilman mainittavia löytöjä. Illalla suunnistimme Kensingtoniin syömään intialaiseen ravintolaan, jonka Laura oli meille valinnut.

Lauantaipäivän aloitimme National Portrait Galleryssa, jossa tutustuimme Picasson tekemistä muotokuvista koottuun näyttelyyn ja jonkin verran tutkailimme myös paikan pysyvää näyttelyä. Iltapäivä kului Lauran kotikulmilla Brixtonissa, mutta siitä kirjoittelen toisessa postauksessa.

Sunnuntaina kävimme aamupalalla Covent Gardenissa Le Pain Quotidienissa, joka on yksi suosikkini kahvilaketjuista. Aika monessa maassa ja kaupungissa olemme nauttineet aamupalamme jossakin ketjun ravintoloista. Puolenpäivän aikoihin suuntasimme pubiin, jossa lounastimme ja katsoimme Lontoon paikalliskamppailun Arsenal-Tottenham. En ole mikään kovin innokas jalkapallofani, mutta koska se kuuluu niin olennaisesti englantilaiseen kulttuuriin, niin on hauskaa mennä seuraamaan pubiin ottelua ja tarkkailla muita katsojia.

Matsin jälkeen oli aika todeta, että miniloma on loppumassa ja Heathrow kutsui. Olisin taas kerran viihtynyt vähän pitempäänkin, mutta arki ja työt kutsuivat. 

tiistai 1. marraskuuta 2016

Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus. (Vähän myös kirjamessuista)




Olin viime lauantaina Helsingin Kirjamessuilla Bonnierin järjestämällä kirjabloggaajien brunssilla, jossa kirjailijavieraina teoksistaan kertomassa olivat Claes Andersson, Anja Snellman, Riitta Jalonen, Tuula-Liina Varis ja Hannu Mäkelä. Erityisesti Andersson, Varis ja Mäkelä ovat jo pitkään olleet suuria suosikkejani. Snellmaniakin olen jonkin verran lukenut, mutta Riitta Jalonen on kohdallani täysin tyhjä lehti. Tilaisuuden myötä innostuin kuitenkin myös Jalosesta ja hänen uusimmasta kirjastaan Kirkkaus, joka on fiktiivinen kertomus uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta. Ystävällisesti Bonnier oli varannut jokaisen kirjailijan teoksia mukaan otettaviksi, joten lähdin mieluisan saalin kera tilaisuudesta jatkamaan vaeltelua messualueelle.

Ennen tilaisuutta olin ehtinyt lukea Mäkelän uusimman teoksen Muistan. Vapaus, joka on hänen omaelämäkerrallisen sarjansa viides ja viimeinen osa. Siinä Mäkelä kertoo, miten hän irtisanoutuu vakituisesta työstään Otavalla ja heittäytyy vapaaksi kirjailijaksi. Vapaus tarkoittaa paitsi mahdollisuutta säädellä omaa aikaansa niin myös taloudellista epävarmuutta, kun kiinteä kuukausipalkka muuttuu satunnaisimmiksi kirjailijantuloiksi. Ajoittaisista taloudellisista aallonpohjista huolimatta Mäkelä toteaa, ettei ole kertaakaan katunut ratkaisuaan, vaan päinvastoin kiittänyt itseään, että uskalsi lähteä ja heittäytyä.

Vapautta koen eniten kun olen kotona, kun kuljen luonnossa, kun kuuntelen metsää tai musiikkia, kun näen taulun jota en unohda, kun luen kirjaa josta tulee kuin ystävä, kun tapaan ihmisen, jolla on puhtaat silmät. Ja silloin kun itse kirjoitan, kun päivän työ on tehty. (M.V. 405)

Kirjailijana Mäkelä on ollut ja on yhä kurinalainen ja tuottelias. Hän herää joka aamu paljon ennen kukon laulua ja kirjoittaa intensiivisesti kolme-neljä tuntia jaon  sen jälkeen vapaa kirjoittamisesta loppupäivän. Mäkelän tapa tuntuu toimivan, sillä teoksia on ilmestynyt lähes vuosittain. Niiden menekin kanssa on välillä ollut niin ja näin ja Mäkelä kertoo, ettei hän koskaan kirjoittaessa ole varma miten teos menestyy, miten se otetaan vastaan. Kirjoittamisessaan Mäkelä on myös sinnikäs, hän kuvaa vaikeita hetkiä kirjoittamisessa suon ylittämiseksi. Yli on päästävä, ei auta jäädä hetteikköön makaamaan.

Muistelmasarjan viimeinen osa ei tarjoa mahdollisuutta tirkistellä Mäkelän yksityiselämään, ei ainakaan siihen, mitä tulee hänen ihmissuhteisiinsa.  Kirjan loppupuolella Mäkelä pohtii omaelämäkerrallisen kirjoittamisen vaikeutta juuri suhteessa lähimenneisyyteen:

Mikä vapaus vapaalla kirjailijalla yhteiskunnassa siten on? Vapauteen kuuluu itsestään selvästi myös vastuu, vastuu toisista, läheisistä, etäisistäkin. Vaikkei tekisi itsestään pyhimystä, jota en millään saisi aikaiseksi, onko oikein sanoa suoraan jostain toisesta, jonka nimeää. Se vaatii harkintaa eikä aina sittenkään onnistu. Pari kertaa olen siihen sortunut; niin on käynyt vain. Yhä enemmän jää silti sanomatta. Monia asioita myös kaunistelee, pehmentää, unohtaakin - siksi, että se on helpointa. (M. V. 403)

Itsestään Mäkelä kertoo varsin avoimesti, erityisesti kamppailustaan viinaa vastaan. Tämän kamppailun Mäkelä lopulta voittaa ja hän lopettaa alkoholin käytön kokonaan.

Tärkein teema kirjassa on kuitenkin kirjoittaminen ja kirjallisuus. Tähän kauteen osuu Mäkelän suuret onnistumiset, etenkin Finlandia-palkittu romaani Mestari. Tosin Mäkelä itse suhtautuu palkitsemiseensa  ja ylipäätään kirjalliseen kilpailuun melko kriittisesti. Mestarissa Mäkelä antaa ääneen runoilija Eino Leinolle. Myöhemmin häneltä tulee vielä Nalle ja Moppe, kaksoiselämäkerta Eino Leinosta ja L. Onervasta. Mäkelä on kiitollinen näille molemmille varhaisemmille kirjailijakollegoilleen innoituksesta ja inspiraatiosta ja hän onkin ottanut tavakseen viedä joka joulu kynttilän molempien haudalle Helsingin Hietaniemeen.

Lisäksi Mäkelä kertoo kirjassaan paljon matkoistaan, joita hän teki muun muassa ystäviensä Antti Tuurin ja Erno Paasilinnan kanssa, tenniksen tärkeydestä, autokoulun käymisestä yli viisikymppisenä (mahdollisuus ajaa itse oli myös osa vapautta, vapautta mennä ja tulla oman mielensä mukaan) sekä talostaan Sitarlassa.

Viihdyin Mäkelän lämpimässä ja lempeässä ilmapiirissä. Siinä oli paljon nähneen ja kokeneen ihmisen viisautta, joka tuntui lohduttavalta ja rohkaisevalta.

Hannu Mäkelä: Muistan. Vapaus. Tammi. 447 s.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kirjamessut - syksyn kohokohta






Tänä vuonna syksy on ollut uskomattoman kaunis. Auringonvalossa kylpevä ruska on saanut yhden jos toisenkin napsimaan kuvia ja sosiaalinen media on täyttynyt hienoista otoksista. Nyt paras ruska on kuitenkin jo takanapäin ja haravat ovat suihkineet talonyhtiöiden pihalla, kun keltaisia lehtimattoja on siivottu talven edeltä pois. Ensi viikolla  saatamme saada tänne eteläänkin ensimmäiset lumihiutaleet. Voi vaan kuvitella, miten sosiaalinen media niistä villiintyy :)

Syksyyn kuuluvat olennaisesti myös kirjamessut. Turun kirjamessut ovat jo takana, mutta Helsingin nelipäiväiset kirjakarkelot ovat vasta tulollaan. Jotkut viettävät messuilla kaikki neljä päivää aamusta iltaan, mutta minulle riittää yksi päivä, joka on perinteisesti on ollut lauantai ja on sitä tänäkin vuonna. 

Olen nyt tutkinut lauantain messutarjontaa ja bongannut sieltä muutamia itseäni kiinnostavia juttuja ja ajattelin vinkata niistä teillekin. Messukatalogia selatessani kiinnitin huomiota, että minua eivät kiinnosta niinkään yksittäiset kirjat vaan keskustelut, joissa tarkastellaan erilaisia ilmiöitä.

Ehdotuksiani lauantain ohjelmistoksi (ovat osin päällekkäin ja vasta paikan päällä selviää, mikä vetää eniten)

11.30 Aleksis Kivi. Baba Lybeck haastattelee Jari Sillanpäätä. Sillanpään musiikki ei minua juurikaan kosketa, mutta pidän kovasti hänen persoonastaan, joten uskon, että keskustelu toisen valloittavan persoonan Baba Lybeckin kanssa on antoisa.

12.30 Kullervo. Parnasson kirjallisuuskeskustelu, jossa mukana ovat kirjailija Sirpa Kähkönen, kriitikko Antti Hurskainen ja kustantaja Touko Siltala. Juontajana on Karo Hämäläinen, jonka johdolla kolmikko vetää yhteen kirjavuoden suuntia meiltä ja muualta.

13.00 Takauma. Venla Hiidensalo haastattelee Heidi Köngästä ja Raija Orasta siitä, millaista on kirjoittaa ihmisestä, joka on todellinen historian henkilö. Köngäksen Hertan olen lukenut ja Orasen Ackte odottaa yöpöydällä vuoroaan.

13.00 Aino. Venäjä koputtaa ovelle ja siitä ovat keskustelemassa Jari Tervo ja Sofi Oksanen. Harmillisesti tämä on päällekkäin edellisen kanssa, mutta ehkä ainakin osan ehdin tästäkin katsoa ja kuunnella.

13.30 Takauma. Kirjailijat Pia Pesonen ja Laura Honkasalo kertovat, mikä 1960-luvussa kiehtoo Markku Kaskelan haastattelmina.  

15.00 Aino. Tietokirjaraati, jossa tuoreita tietokirjoja ruotivat Tuija Brax, Heikki Haapavaara, Kaarina Hazard ja Holle Holopainen. Tilaisuuden vetää Anne Rutanen.

15.30 Aleksis Kivi. Jukka Petäjä haastattelee Tommi Kinnusta tämän uusimman kirjan Lopotin tiimoilta. Kinnus-fanitytölle must!

16.00 Aleksis Kivi. Vähän huumoria peliin Alivaltiosihteerien voimin.

16.30 Eino Leino. Lavalla puhutaan sodasta ja seksistä Sari Näreen, Jenni Kirveen ja haastattelija Anna Kortelaisen voimin.

Itse aloitan messulauantain Bonnierin bloggaajille järjestämällä brunssilla, jossa tänä vuonna on sykähdyttävä kirjailijakattaus. Kirjoistaan ovat kertomassa Tuula-Liina Varis, Claes Andersson, Hannu Mäkelä, Anja Snellman ja Riitta Jalonen. Etenkin kolme ensin mainittua kirjailijaa ovat suuria suosikkejani, joiden uutukaiset kuuluvat lukulistalle (Variksen Huvila ja Anderssonin Hiljaiseloa Meilahdessa) tai on jo luettu (Mäkelän Muistan. Vapaus). Saattaapi olla, että keskustelun aikana innostun myös Snellmanin ja Jalosen kirjoista. Kiitos kutsusta Bonnier!

Jossain välissä yritän ehtiä tapaamaan Boknäsin osastolla 6t39 päivystäviä bloggaajakollegoita. Siellä on tarjolla kirjallista keskustelua ja lukuvinkkejä kaikille halukkaille, joten rohkeasti tervehtämään ja keskustelemaan.

Bloggaripassista kiitos messujärjestäjälle.

P.S. Postauksen kuvat mieheni ottamia. 

perjantai 21. lokakuuta 2016

Loma arkistossa


Voin sen syysloman viettää myös näin. Ei siis etelänmatkaa, ei vaellusta tuntureilla, ei pulikointia kylpylässä vaan seitsemäntuntisia päiviä arkistossa. Ei kannata kuitenkaan huolestua, että en osaa rentoutua. Tai ehkä en osaakaan, mutta olen kuitenkin nauttinut, kun olen taas päässyt hetkeksi arkistojen maailmaan, joka on niin kaukana päivähoidon arjesta kuin olla ja saattaa. Salaa olen haaveillut, että kunpa voisin tehdä tätä taas työkseni. Toistaiseksi tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan maaanantaina on palattava päiväkotiin.

Kansan Arkistossa olen sukeltanut toisen maailmansodan jälkeiseen maailmaan silmäilemällä tuhansia sivuja sanomalehti Vapaasta Sanasta, joka oli kansandemokraattien lehti 1944-1956. Yksittäisiin uutisiin en ole ehtinyt perehtyä, olen vain etsinyt Elvi Sinervoon liittyviä uutisia, napsaissut niistä kuvan ja jatkanut matkaa. Huolimatta kiireestä olen kuitenkin saanut hyvän yleiskuvan sodan jälkeisestä Suomesta kansandemokraattinen näkökulmasta katsottuna ja se on tarpeen, kun nyt elämäkertaprojektissani olen siirtynyt sodan jälkeisen aikaan. Sain myös hyvin aineistoa liittyen Elviin ja tästä on hyvä jatkaa kirjoittamisprosessia.

Palaan blogiin viikonloppuna kirjamessusuositusten kanssa.

Kaunista syksyistä viikonloppua kaikille!

torstai 6. lokakuuta 2016

Taide- ja ruokanautintoja


Jätän usein asiat viime tippaan ja näin kävi myös Ateneumissa koko kesän olleen Alice Neelin (1900-1984) näyttelyn kanssa. Pääsimme paikalle vasta viimeisenä viikonloppuna. Onneksi pääsimme, sillä näyttely oli erittäin mielenkiintoinen paitsi taiteellisesti niin myös kulttuurihistoriallisesti. Erityisesti Neelin muotokuvat kertovat kiinnostavaa tarinaa amerikkalaisesta kulttuurielämästä ja siinä vaikuttaneista ihmisistä 1930-luvulta 1980-luvulle. Myös Neelin perheenjäsenet on ikuistettu useisiin tauluihin ja kuviensa kautta Neel kertookin myös omaa ja perheensä elämäntarinaa ja näyttely muodosti eräänlaisen kronologisesti etenevän omaelämäkerrallisen kertomuksen. Neel eli erittäin mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän, josta ei draamaattisia käänteitä puuttunut.


Muotokuvissaan, jotka usein olivat myös alastonkuvia, Neel kuvasi kohdettaan kaunistelemattomasti, rehellisesti ja joskus myös jopa vähän provokatiivisesti. Hän oli poliittisesti tiedostava taiteilija, joka ei salannut vasemmistosymptioitaan eikä feminismiään. Omaehtoisena ja omaa näkemystään seuraavana taiteilijana hänen ei ollut helppoa saada arvostusta miehisellä taidekentällä kuin vasta viimeisinä vuosinaan. Lopulta sitä kuitenkin tuli ja nykyään häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä amerikkalaisista 1900-luvun maalareista.




Taidenäyttelyn jälkeen suuntasimme kauniin syksyisen illan houkuttamina katsastamaan Kauppatorin kupeeseen noussutta Allas Sea Poolia. Emme tosin menneet saunaan ja uimaan, vaan kävimme vain kahvilassa. Olin vähän pettynyt paikkaan. Voisi kuvitella, että keskelle Helsinkiä, noin makeaan paikkaan, saisi pykättyä vähän tasokkaamman paikan. On aika ankeaa juoda olutta muovituopista  ja laskea se likaiselle ja tahmealle pöydälle, jonka ensin raivaa esiin muoviroskan ja astioiden alta. Ei kovin mieltäylentävää, mutta kuvaa aika hyvin suomalaisten (kesä)ravintoloiden tasoa. Ikävä kyllä!



Kauppatorilta suuntasimme Kappelin baarin kautta ravintola Maxilliin, josta olimme varanneet pöydän. Olimme paikassa ekaa kertaa, eikä onneksi tarvinnut toista kertaa illan aikana pettyä. Ruoka oli erinomaista, samoin palvelu. Itse nautin alkupalaksi sinisimpukoita Mariniere ja pääruuaksi paistettuja kampasimpukoita. Molemmat erinomaisia suosittelen.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kotona - sisällä ja ulkona













Otin eilen pitkästä aikaa kameran käteeni. Pääasiassa viime aikoina on tullut kuvattua älypuhelimella ja ladattua kuvia instagramiin. Eilisen upea syksyinen valo kuitenkin houkutti tarttumaan kameraan ja kuvailemaan vähän kotia ja pihapiiriä.

Meillä on onni asua upeassa vehreässä pihapiirissä, joka näin ruska-aikaan suorastaan kylpee väreissä. Taloyhtiö on 1970-luvun alussa perustettu entisen Oulunkylän kartanon maille ja pihoilta löytyy vielä kasveja kartanon ajoilta. Yli 40-vuotisen historian aikana niitä on hoidettu pieteetillä ja se näkyy pihapiirimme vehreytenä ja runsautena.

Tänään sunnuntaina kauniit syyssäät näyttävät jatkuvan edelleen. On kyllä ollut upea syksy tähän asti. Sunnutait pyhitän yleensä kirjoittamiselle, mutta näin kauniina päivänä on tehtävä pieni happihyppely kirjoittamisen lomassa. Liikunnasta pitää huolen iltapäivän lentopallotreenit, jossa voin vetreyttää kirjoittamisen jäyksitämiä paikkoja.

Kaunista sunnuntaita teille kaikille!

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kirjallisia kuulumisia



Olen aika huonosti päivittänyt kirjakuulumisia täällä blogin puolella. Instgramiin olen aina ladannut kirjakuvan, kun olen aloitellut uutta kirjaa. Kovin paljon en ole syksyn aikana ehtinyt lukea, sillä työ, harrastukset ja oma kirjoittaminen ovat napanneet päivistä leijonanosan. Harrastuksista mainittakoon, että olen löytänyt Helsingistä mukavan lentopalloporukan, jossa pääsen lyömään palloa pari-kolme kertaa viikossa. Kirjaprojektini puolestaan on nyt puolessa välissä: viime syksynä allekirjoitettu kustannussopimus pitäisi realisoitua valmiin kirjan muodossa ensi syksynä.

Syksyn ehkä odotetuin kirjauutuus oli Sirpa Kähkösen Tankkien kesä, jonka hankin heti kirjan ilmestyttyä. Ikävä sanoa, mutta kirja tuotti minulle pettymyksen. Tai en ainakaan päässyt samanlaiseen hurmostilaan kuin Kuopio-sarjan aikaisempien kirjojen kanssa. Suoraan sanottuna Tankkien kesä tuntui hieman vanhan lämmittelyltä ja valjulta sellaiselta. Lukukokemuksestani kertoo sekin, että luin kirjaa melko pitkään, sillä en vain päässyt vauhtiin sen kanssa. Kähkönen kirjoittaa edelleen kauniisti ja käyttää historiaa taiten, mutta jotain jäi uupumaan, jotain, joka olisi sykähdyttänyt ja antanut lukemiselle siivet. Harmi!

Knausgård sen sijaan ei pettänyt Taisteluni-sarjan viidennessä osassa (olen lueskellut sarjaa hitaanlaisesti). Päin vastoin, tämä sarjan toiseksi viimeinen osa on mielestäni sarjan parhaita. Pääpaino on Karl Oven kirjailijauran alussa ja taistelussa kirjoittamisen demonien kanssa. Odotan kuudetta osaa mielenkiinnolla.


Yksi tämän syksyn must-kirjoista on Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma, jonka nimeä rakastan. Olen kirjassa nyt noin puolessa välissä ja on myönnettävä, että tämänkin kanssa oli takkuista, mutta noin sadan sivun jälkeen tarina lähti vetämään paremmin eteenpäin ja uskoni siihen, että se kantaa loppuun saakka on vahva.

 
Myös Hannu Mäkelä on kuulunut suuriin suosikkeihini ja erityisesti olen pitänyt hänen Muistan -sarjastaan, jonka viimeinen ja viides osa Vapaus ilmestyi joitakin viikkoja sitten. Viime lauantaina pistäydyin kirjakaupassa ja Mäkelän teos päätyi ostolistalle. Olen nyt ahminut kirjaa autuaana ja olen ihan loppumetreillä. Haluaisin kirjoittaa kirjasta oman postauksen, joten ei siitä nyt tässä enempää.

Anneli Heliön toimittamaa tiiliskiveä Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966 olen lueskellut hiljalleen kesän ja syksyn ajan. Teoksessa on myös Heliön kirjoittama elämäkerta Ahmatovasta, jonka luin ensimmäisenä. Sen jälkeen olen lueskellut Heliön suomentamia runoja aina inspiraation tullessa. On sanottava, että ainakin Ahmatovan tunnetuimpien runojen kohdalla Marja-Leena Mikkolan suomennokset ovat taltioituneet mieleen niin vahvoina, että en ole saanut Heliön käännöksistä otetta Mikkolan äänen kaikuessa korvissa. En silti halua alkaa vertailla käännösten tasoa, sillä en todellakaan ole asiassa minkäänlainen asiantuntija. Kyse on pelkästään fiiliksestä, joka runoja lukiessa tulee. Elämäkertaosiosta sen verran, että se tuntui jonkin verran raakileelta ja toimittamattomalta. Mielenkiintoa siinä riitti, sillä Ahmatovan elämä oli mielenkiintoinen. Elämäkerta teoksen lopussa puolustaa paikkaansa myös siinä mielessä, että Ahmatovan runous oli niin tiukasti kiinni hänen oman elämänsä vaiheissa, että sen ymmärtämiseksi on hyvä tietää ainakin jotain hänen elämästään. 

Venäläisisiin tunnelmiin on saanut upota myös tiistai-iltaisin, kun BBC:n suursarja Leo Tolstoin Sodasta ja rauhasta on pelmahtanut ruutuun. Olin vähän skeptinen sarjan suhteen, mutta on todettava, että sarja on hyvin ja pieteetillä tehty ja ainakin minut se on koukuttanut TV:n eteen ja saanut jopa harkitsemaan teoksen uudelleen lukua. Siitä kun viimeksi luin Sodan ja rauhan on noin 10 vuotta. Muistan pitäneeni kirjasta, mutta välillä pitkät taistelukohtaukset ja Tolstoin historiafilosofoinnit puuduttivat. 

Kaunista syksyä toivottelen! 

P.S. Pianhan on jo kirjamessut. Jippii!!!