maanantai 26. syyskuuta 2016

Kirjallisia kuulumisia



Olen aika huonosti päivittänyt kirjakuulumisia täällä blogin puolella. Instgramiin olen aina ladannut kirjakuvan, kun olen aloitellut uutta kirjaa. Kovin paljon en ole syksyn aikana ehtinyt lukea, sillä työ, harrastukset ja oma kirjoittaminen ovat napanneet päivistä leijonanosan. Harrastuksista mainittakoon, että olen löytänyt Helsingistä mukavan lentopalloporukan, jossa pääsen lyömään palloa pari-kolme kertaa viikossa. Kirjaprojektini puolestaan on nyt puolessa välissä: viime syksynä allekirjoitettu kustannussopimus pitäisi realisoitua valmiin kirjan muodossa ensi syksynä.

Syksyn ehkä odotetuin kirjauutuus oli Sirpa Kähkösen Tankkien kesä, jonka hankin heti kirjan ilmestyttyä. Ikävä sanoa, mutta kirja tuotti minulle pettymyksen. Tai en ainakaan päässyt samanlaiseen hurmostilaan kuin Kuopio-sarjan aikaisempien kirjojen kanssa. Suoraan sanottuna Tankkien kesä tuntui hieman vanhan lämmittelyltä ja valjulta sellaiselta. Lukukokemuksestani kertoo sekin, että luin kirjaa melko pitkään, sillä en vain päässyt vauhtiin sen kanssa. Kähkönen kirjoittaa edelleen kauniisti ja käyttää historiaa taiten, mutta jotain jäi uupumaan, jotain, joka olisi sykähdyttänyt ja antanut lukemiselle siivet. Harmi!

Knausgård sen sijaan ei pettänyt Taisteluni-sarjan viidennessä osassa (olen lueskellut sarjaa hitaanlaisesti). Päin vastoin, tämä sarjan toiseksi viimeinen osa on mielestäni sarjan parhaita. Pääpaino on Karl Oven kirjailijauran alussa ja taistelussa kirjoittamisen demonien kanssa. Odotan kuudetta osaa mielenkiinnolla.


Yksi tämän syksyn must-kirjoista on Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma, jonka nimeä rakastan. Olen kirjassa nyt noin puolessa välissä ja on myönnettävä, että tämänkin kanssa oli takkuista, mutta noin sadan sivun jälkeen tarina lähti vetämään paremmin eteenpäin ja uskoni siihen, että se kantaa loppuun saakka on vahva.

 
Myös Hannu Mäkelä on kuulunut suuriin suosikkeihini ja erityisesti olen pitänyt hänen Muistan -sarjastaan, jonka viimeinen ja viides osa Vapaus ilmestyi joitakin viikkoja sitten. Viime lauantaina pistäydyin kirjakaupassa ja Mäkelän teos päätyi ostolistalle. Olen nyt ahminut kirjaa autuaana ja olen ihan loppumetreillä. Haluaisin kirjoittaa kirjasta oman postauksen, joten ei siitä nyt tässä enempää.

Anneli Heliön toimittamaa tiiliskiveä Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966 olen lueskellut hiljalleen kesän ja syksyn ajan. Teoksessa on myös Heliön kirjoittama elämäkerta Ahmatovasta, jonka luin ensimmäisenä. Sen jälkeen olen lueskellut Heliön suomentamia runoja aina inspiraation tullessa. On sanottava, että ainakin Ahmatovan tunnetuimpien runojen kohdalla Marja-Leena Mikkolan suomennokset ovat taltioituneet mieleen niin vahvoina, että en ole saanut Heliön käännöksistä otetta Mikkolan äänen kaikuessa korvissa. En silti halua alkaa vertailla käännösten tasoa, sillä en todellakaan ole asiassa minkäänlainen asiantuntija. Kyse on pelkästään fiiliksestä, joka runoja lukiessa tulee. Elämäkertaosiosta sen verran, että se tuntui jonkin verran raakileelta ja toimittamattomalta. Mielenkiintoa siinä riitti, sillä Ahmatovan elämä oli mielenkiintoinen. Elämäkerta teoksen lopussa puolustaa paikkaansa myös siinä mielessä, että Ahmatovan runous oli niin tiukasti kiinni hänen oman elämänsä vaiheissa, että sen ymmärtämiseksi on hyvä tietää ainakin jotain hänen elämästään. 

Venäläisisiin tunnelmiin on saanut upota myös tiistai-iltaisin, kun BBC:n suursarja Leo Tolstoin Sodasta ja rauhasta on pelmahtanut ruutuun. Olin vähän skeptinen sarjan suhteen, mutta on todettava, että sarja on hyvin ja pieteetillä tehty ja ainakin minut se on koukuttanut TV:n eteen ja saanut jopa harkitsemaan teoksen uudelleen lukua. Siitä kun viimeksi luin Sodan ja rauhan on noin 10 vuotta. Muistan pitäneeni kirjasta, mutta välillä pitkät taistelukohtaukset ja Tolstoin historiafilosofoinnit puuduttivat. 

Kaunista syksyä toivottelen! 

P.S. Pianhan on jo kirjamessut. Jippii!!!


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Herkkuja Tallinnassa


 Tallinnan reissullamme yksi pääasioista oli hyvin syöminen (millä matkallamme ei olisi?) Niinpä vietin matkaa edeltävällä viikolla hyvän tovin internetin ihmeellisessä maailmassa etsimässä sopivaa illallistamispaikkaa perjantaille ja lauantaille. Trip Advisoria selaillessa kiinnitin huomioni ravintolaan nimeltä Tai Boh, joka nettisivuillaan kertoo tarjoilevansa aasialaisen fuusiokeittiön mukaista ruokaa. Makuhermoni alkoivat heti viestittää, että tuonne on päästävä. Niinpä klikkailin itseni pöydänvarausosastoon, mutta harmikseni koko perjantai-ilta oli täyteen varattu. Onneksi lauantain alkuillalle oli vielä vapaata, joten sain meille pöydän haluamastani ravintolasta.

Perjantai-illaksi päädyimme Tai Boh -ravintolan "sisarravintolaan" Manna La Roosaan. Ravintoloilla on sama omistaja ja ne sijaitsevat samassa vanhassa puutalossa aivan vanhan kaupungin laidalla. Manna La Roosan ruokalista on eurooppalaistyylinen pienellä aasialaisella vivahteella.



Manna La Roosassa ruoka oli hyvää, mutta Tai Bohissa superhyvää. Vieläkin nousee vesi kielelle kun muistelee kaikkia ihania makuja. Molemmissa ravintoloissa on myös aivan huippu sisustus, ainakin jos tykkää värikkäästä kitschistä. Ehkä en kyseistä sisustusta kotiini haluaisi, mutta muutama tunti väriä ja hauskoja yksityiskohtia tulvivassa ravintolassa oli visuaalinen elämys. Ruokaa odotellessa oli hauska bongailla Tai Bohin -katon yllättävää henkilögalleriaa.




Tallinnan matkalaisille suosittelen lämpimästi molempia ravintoloita. Samalla rahalla saa herkkua sekä suulle että silmille. Jos ei halua tai ehdi käydä syömässä kannattaa käydä ainakin drinkillä. Tai Bohissa nauttimamme alkudrikit olivat hyviä ja raikkaita ja drinkkilista vaikutti muutenkin lupaavalta. Ainoa miinus koko ravintolakäynnissämme oli Tai Bohin tarjoilija, joka ei oikein osannut (ei ehkä halunnutkaan) kätkeä ylimielisyyttään ja kyllästyneisyyttään. Emme kuitenkaan antaneet kyseisen seikan vaikuttaa, sillä kaikki oli muuten kohdallaan. Manna La Roosassa tarjoilijamme sen sijaan oli erittäin ystävällinen ja ansaitsi huomattavasti suuremman tipin kuin kollegansa.


Skool!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tallinnassa vanhenemassa



Käväistiin miehen kanssa yön yli matkalla Tallinnassa. Lähdettiin perjantaina iltalaivalla ja tultiin lauantaina viimeisellä vuorolla takaisin. Perjantai-iltana emme ehtineet muuta kuin käydä syömässä, juhlistimme samalla sitä, että olin taas saanut yhden vuoden lisää mittariin.

Lauantaina lähdimme aamupalan jälkeen kävelylle. Ohjelmamme oli sikäli aivan täydellisesti suunniteltu, että saimme nauttia kävelyretkestämme aivan mukavassa ilmassa. Loppuiltapäiväksi olimme suunnitelleet shoppailua kauppakeskuksessa ja onneksi olimme, sillä iltapäivällä alkoivat Tallinnaa piiskata rankat sadekuurot. Vielä ennen laivalle lähtöä ehdimme käydä syömässä. Yritän kirjoittaa ruokapaikoistamme oman postauksen, sillä sen verran mielenkiintoisia ne olivat.

Olemme kolunneet Tallinnan vanhan kaupungin niin monta kertaa, että päätimme nyt suunnata kävelylle vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle ja mennä sinne, minne nokka milloinkin näytti. Heti muurien ulkopuolelta löytyi hauskoja kukka- ja puutarha-asetelmia, aika yllättäviäkin sellaisia, jotka olivat osa Tallinnan Kukkafestivaalia. Eksyimme myös perinteiselle torille, jossa oli kauden satoherkkuja runsaasti tarjolla ja ihmisiä tekemässä viikonlopun ruokaostoksia. Torin tuoksut toivat hauskasti mieleen muistoja Moskovan toreilta. Teki jopa mieli ostaa muutamat valkosipulikurkut kotiin vietäviksi, mutta säälimme muiden laivamatkustajien neniä. Kurkkujen tuoksua on nimittäin mahdoton kätkeä. Kävelyretkemme viimeinen etappi oli Kadriorg, jossa ihailimme kauniita puutaloja, nautimme lounasta ja kuljailimme puistossa.















Saimme taas kokea, että ihan lyhytkin matka voi antaa paljon ja jättää hyvän mielen pitkäksi aikaa.

lauantai 20. elokuuta 2016

Elämä musiikkina


Sain mukavan musiikkihaasteen Lumiomenan Katjalta ja Amman lukuhetkestä. Kiitos kaunis muistamisesta :)

Haasteessa etsitään kappaleita, jotka annettujen kysymysten mukaisesti sopivat jollain tavoin minun elämääni. Olen aina kuunnellut paljon musiikkia, mutta kun yhtäkkiä pitäisi muistaa jotain, joka sopisi johonkin tiettyyn annettuun kysymykseen, pää lyökin tyhjää. No, yritetään silti ja virkistetään muistia vaikka internetin ihmeellisen maailman avulla.

Kappale syntymävuodeltani

Tästä ei luonnollisesti ole mitään muistikuvia, mutta internetiä selaillessa löysin Lasse Mårtensonin esittämän kappaleen Nousevan Auringon Talo, jota muistan jo lapsuudessani innokkaasti hoilottaneeni. Biisin sanat eivät välttämättä silloin vielä auenneet.

Laulu, jota äitini lapsuudessa minulle lauloi

Äiti ei koskaan ole ollut mikään laulaja, enemmän musiikin kuuntelija. Meillä oli lapsuudessa radio aina auki ja lapsuuden musiikkikokemukset liittyvät lähinnä siihen, mitä radiosta tuli. Voin kertoa, että 1960-1970-luvulla tarjonta ei vielä ollut kovin monipuolista, ainakaan omien muistikuvieni mukaan. Tanssimusiikki, valssit ja tangot, liittyvät ehkä selkeimmin lapsuuden musiikkimuistoihin, osaan esimerkiksi vieläkin ulkoa tämän Reijo Taipaleen Satumaan.

Musiikkia, jonka muistan lapsuudesta

Tuohon tuli jo osin vastattua edellisessä kysymyksessä, mutta laitetaan vielä joukon jatkoksi työväenlaulut, joita kuunneltiin yleensä vappuna. Niistäkin muistan useita ulkoa, mutta linkitän tähän yhden, joka teki erityisen vaikutuksen jo 1970-luvun alkuvuosina ja joka edelleen on tietyllä tavalla osa elämääni. Kyse on Elvi Sinervon runosta Natalia, jonka Kaj Chydenius sävelsi.


Kappale ensimmäiseltä omistamaltani tallenteelta

Meille ostettiin kasettimankka joskus 1970-luvun alkupuolella. Pääsiassa nauhoitimme sillä musiikkia radiosta, erityisesti Nuorten Sävellahjasta. Vähän myöhemmin kasettimankka vaihtui vähän jämerämmän näköiseen stereosoittimeen, mutta siinäkään ei ollut kuin kasettisoitin ja radio. Ensimmäinen kasetti, joka siihen hankittiin (perheen yhteinen) oli Armin ja Dannyn Tahdon olla sulle hellä. Oli muuten kovaa kamaa silloin :)

Kappale ensimmäiseltä itse hankkimaltani tallenteelta

Jos nyt oikein muistan, niin ensimmäinen tallenne, kasetti sekin, oli Michael Jacksonin Thriller, josta ehdoton lempparini oli Billie Jean.

Musiikkia teini-iän tuskasta

En nyt muista olleeni mitenkään erityisen tuskainen tai angstinen teini, tai en ainakaan yhdistä siihen musiikkia. Olin jonkin aikaa ns. fiftari ja kuuntelimme kaverini kanssa 1950-luvun musiikkia, muun muassa Paul Ankaa, Buddy Hollya, Eddie Cochrania ja vastaavia. Suuren vaikutuksen teki myös fiftariaallon myötä syntynyt Stray Cats muun muassa biisillään Runaway Boys.

Lempimusiikkia viiden vuoden takaa

Mitään erityistä musiikkimuistoa ei juuri viiden vuoden takaa, vuodesta 2011, tule mieleen. Todennäköisesti kuuntelin silloin paljon esimerkiksi yhtä lempparibändiäni PMMP:tä. Ihailin silloin ja ihailen yhä edelleen Paula Vesalan loistavia lyriikoita ja Paulan ja Miran tinkimätöntä lavaenergiaa. Biisejä voi yhä kuunella, muun muassa loistavaa Matoja, mutta lavalla naisia ei enää ikävä kyllä yhdessä nähdä.

Laulu, joka kuvaa viimeisintä parisuhdettani

Tämä "viimeisin" parisuhde on nyt kestänyt 21 vuotta, ja olemme kuin Juha Tapion Kaksi puuta. Yhteinen kokemushistoria on kasvattanut meille vahvat yhteiset juuret, joihin voin aina luottaa.


Elämääni tällä hetkellä kuvaava laulu

Ihan, juuri tällä hetkellä, hektisen työviikon jälkeen, aurinkoisessa lauantaiaamussa haluan kajauttaa Hymn For The Weekend Coldplayn tavoin.

Elämässäni tärkeintä asiaa tai henkilöä kuvaava laulu

Tärkeintä elämässä ovat tietenkin läheiset, ennen kaikkea aviomies ja lapset, mutta on vaikea keksiä yhtäkkiä laulua, johon saisi mahdutettua kaikki näihin liittyvät tunteet ja kokemukset. Yksi perheemme hienoimmista yhteisistä kokemuksista oli jouluinen New Yorkin matkamme vuonna 2014 ja siitä tulee aina mieleen Alicia Keysin upea kappale Empire State Of Mind.

Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille

Adelen Million Years Ago on yksinkertaisesti älyttömän hieno biisi ja siksi haluan omistaa sen hienoille ja ihanille blogini lukijoille.



Kappale, jonka omistat hänelle, jolta haasteen sait.

Katja rakastaa Irlantia ja tiedän hänen rakastavan myös tätä Poguesin biisiä. Vielä ei ole joulu lähelläkään, mutta Fairytale Of New York on ihana aina.

Ammasta minulle tulee aina mieleen Kuopio, mutta myös maaseutu, joten muistan häntä Petri ja Pettersson Brassin kappaleella Maalaismaisema

Mukavaa viikonloppua hyvän musiikin parissa!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesä ja syksy käsi kädessä












Kesä ja syksy käyvät vielä hetken käsi kädessä, ennen kuin syksy ottaa lopullisen voiton. Pidän tästä ajasta, vaikka vuosi vuodelta tunnenkin yhä enemmän haikeutta päättyvästä kesästä ja vähän jo etukäteen suren pitkää pimeää talvea. Tänään aamupäivällä tuntui, että syksy oli ottanut niskalenkin kesästä, sillä oli aivan järjettömän pimeää ja vettä tuli taivaan täydeltä. Mutta hetkessä pimeys kuitenkin vaihtui auringonpaisteeseen ja lopulta oli taas kesäisen lämmintä. Lähdimme miehen kanssa kävelemään pitkin Vantaanjoen vartta ja bongailimme syyskesän merkkejä. 

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Haikeutta ilmassa, loma lomailtu





Tänä iltana pitäisi pystyä kääntämään pää loma-asennosta työasetuksille. Kuusi viikkoa on hurahtanut lomatunnelmissa. Pääasiassa olemme olleet kotioloissa, tai ainakin kotimaassa. Tämä oli pitkään aikaan ensimmäinen kesä, johon ei kuulunut minkäänlaista ulkomaanreissua, ei edes piipahdusta Tallinnaan. Syitä on useita. Ensinnäkin toukokuinen muutto nakersi lomabudjettia, toiseksi kirjoittamiselle oli varattava aikaa ja kolmanneksi tyttäremme lähti heinäkuun lopulla vaihto-oppilaaksi ja halusimme olla hänen kanssaan kotioloissa niin paljon kuin mahdollista ennen vuoden kestävää eroa.
 
Säät nyt ovat olleet sellaisia kuin ovat, mutta kyllä kesään on mahtunut paljon myös lämpimiä päiviä ja jäänyt lämpimiä muistoja. Pienet piipahduksetkin voivat olla virkistäviä: kävimme Porvoossa ja ajelimme länsirannikkoa pitkin Ouluun. Matkalla pysähdyimme yhden yön verran Raumalla, Vaasassa ja Kokkolassa. Kesään kuului myös ystävien tapaamista ja loman huipensi eilinen Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonsertti Ratinan stadionilla Tampereella. 

Oli aivan mielettömän upea keikka, kun "30 000 fania huusi Eput on ihania". Ihanaa oli myös Eppujen ja Tampereen Filharmonian, jota johti Santtu-Matias Rouvali, yhteisoitanta. Vanhat tutut biisit saivat aivan uudenlaisia ulottuvuuksia uudenlaisina sovituksina. Paitsi musiikillisesti, niin keikka oli upea myös visuaalisesti. Kaikesta huomasi, että konserttiin oli todellakin satsattu ja haluttu tehdä kaikki mahdollismman hyvin. Yleisön osalta järjestelyt hieman tökkivät tietyissä kohdissa, mutta 30000 ihmisen liikuttelu lienee hankalaa puuhaa. Onneksi suuremmalla osalla oli kristallin kirkkaana mielessä, miksi paikalle oli tultu ja kaikenlainen ylimääräinen örveltäminen loisti poissaolollaan. Tai ei ainakaan minuun silmiin sattunut.

Huomenna alkaa siis normi arki. Toisaalta se on ihan kivaa, vaikka, jos rehellinen olen, niin olisin hyvin voinut vielä jatkaa lomailua. Ei kuitenkaan auta, joten lähden tästä etsimään työavaimia ja muuta huomenna tarvittavaa rekvisiittaa, jotta ei tarvitse aamulla niiden takia hermoilla.

Nautitaan kuitenkin vielä kesästä, sillä kesäähän elokuu on, vaikka siinä pieni syksyinen aavistus jo on.

(Kuvat ovat länsirannikon reissultamme Vanhasta Vaasasta ja Raumalta. Eilisessä konsertissa olin niin lumoutunut, etten muistanut kaivaa kameraa esiin. Onneksi internet on täynnä konserttikuvia joiden avulla voi palauttaa mieliin tunnelmia)

perjantai 5. elokuuta 2016

Vanhan Rauman pihoilla ja takapihoilla




Raumalla vietettiin viime viikolla Pitsiviikkoa. Sen kunniaksi raumalaiset olivat avanneet pihojaan turistien pällisteltäviksi pääasiassa Vanhassa Raumassa ja laittaneet romppeitaan myyntiin pihakirppisten hengessä. Kiertelimme pihoilla yhden aamupäivän ajan. Minä ja äiti edellä ja mies kameran kanssa perässä. Heräteostoksilta vältyimme lähes kokonaan, ainoastaan kiva kolmen euron kannu lähti mukaani Helsinkiin. Seuraavassa melkoinen kuvapläjäys, en osannut karsia :(